7.6.2016

Keskustan tarina on ihme. Maalaisliittona syntynyt liikkeemme on ollut keskeinen toimija, kun tänne kauas pohjoiseen on rakennettu hyvinvointiyhteiskuntaa ja sivistysuskoon perustuvaa globaalia menestystarinaa. Kaskinauriin polttajista on tullut diginatiiveja.
Keskusta on pysynyt murroksen keskellä myös itse vahvana ja johtaa Suomea pääministeripuolueen asemasta vielä 2010-luvullakin. Kerta toisensa jälkeen lausutut auringonlaskun profetiat ovat osoittautuneet pötypuheeksi.
Lue lisää4.6.2016

Yhtä varmasti kuin vuodet vierivät, puidaan Lapissa lohipolitiikkaa. Lapin jokien valjastamisella on aivan oma historiansa. Jo Urho Kekkonen peräänkuulutti myös Lapin teollistamista. Tätä varten tarvittiin sähköä ja sitä saatiin vesivoimasta. Elettiin sotien jälkeistä uuden rakentamisen aikaa. Vielä nykyisinkin vesivoima tuo Lappiin verotuloja ja työpaikkoja.
Isohaaran rakentamisen myötä lohen nousu Kemijokeen kuitenkin tyssäsi kuin seinään. Onko syytä elätellä toiveita vaelluskalojen noususta Kemi- ja Ounasjokeen? Mielestäni tätä on syytä pohtia nyt, kun Tornionjokeen lohi on jälleen alkanut nousta.
Lue lisää
3.6.2016

Sipilän hallituksella on takanaan ensimmäinen vuosi. Keskustajohtoinen hallitus on ehtinyt tehdä monta merkittävää päätöstä Suomen suunnan muuttamiseksi. Tärkein näistä on vahvan maakuntahallinnon luominen.
Tulevaisuudessa maakunnat voivat kehittää alueensa hyvinvointia itsenäisemmin. Omaa maakuntaa koskevat päätökset tehdään maakunnan sisällä. Tämä on merkittävä ajatustavan muutos, joka tuo paljon mahdollisuuksia koko Suomen hyvinvoinnin edistämiseen.
Lue lisää
30.5.2016

Katri kertoo videolla näkemyksiään tämän päivän oikeudenmukaisuudesta. Me eletään aika kovien arvojen aikaa. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kysymykset täytyy olla läsnä. Se on tämän päivän köyhän asiaa.
Lue lisää30.5.2016

Keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni ihmettelee ekonomisti Mikko Kiesiläisen ja vihreiden kansanedustaja Antero Vartian 30.5. Helsingin Sanomissa esittämää ajatusta valtion lomituspalveluiden lakkauttamisesta. Kulmunin mukaan lomitusjärjestelmässä on lopulta kyse paitsi kotimaisen ruuantuotannon elinvoimaisuudesta myös eläinten hyvinvoinnista.
Lue lisää25.5.2016

Kilpailukyky on mittari, ei arvo. Mikäli maamme on kilpailukykyinen, käyvät tuotteemme paremmin kaupaksi maailmalle. Saamme työtä ja vaurautta, jolla voimme omista arvoistamme lähtevää yhteiskuntaa rakentaa.
Väärin toimitaan, jos haemme kilpailukykyä toimilla, jotka ovat arvojemme ja hyvinvointiyhteiskuntamme vastaisia. Me keskustalaiset haluamme, että talouskasvu on kaikin puolin kestävää.
Lue lisää20.5.2016

Minua häiritsee, miten aluekehitystä koskevaa keskustelua Suomessa käydään. Kun puhutaan Helsingille tärkeistä hankkeista, väitetään niiden olevan kansallisesti merkittäviä. Muun Suomen hankkeet ovat puolestaan aluepolitiikkaa.
Me keskustalaiset emme tällaista vastakkainasettelua hyväksy. Mikäli emme kehitä tasapainoisesti koko Suomea, jää meillä hyödyntämättä monet mahdollisuudet. Siihen ei ole pienellä kansalla varaa.
Suomi pärjää vain korkealla osaamisella. Koulutusjärjestelmämme on kuljettava askeleen edellä. Muussa tapauksessa suuremmat maat tulevat ohitsemme.
Lue lisää19.5.2016

Kansanedustaja Katri Kulmunin (kesk.) mukaan hallituksen tänään 19.5. julkistama päivystyssairaalalinjaus ei muuta Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytysosaston asemaa. Linjauksen mukaan Suomessa on tulevaisuudessa 12 laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalaa, joista yksi on Lapin Keskussairaala Rovaniemellä.
Lue lisää18.5.2016

Ylikansallisten yritysten ja varakkaiden yksityishenkilöiden verosuunnittelu on saanut aiempaa suuremmat mittasuhteet. Samaan aikaan suurten pörssiyhtiöiden ylimmän johdon palkat ja bonukset ovat nousseet nopeammin kuin tavallisten suomalaisten palkat.
Molemmat ilmiöt ovat nykyisessä taloustilanteessa äärimmäisen huolestuttavia suomalaisten yhtenäisyyden näkökulmasta. Olemme rakentaneet suomalaisen menestyksen sen varaan, että saamme mahdollisimman monen suomalaisen mukaan yhteiskuntaan ja työntekoon.
16.5.2016

Keskustan Lapin piiri ry piti sääntömääräisen vuosikokouksensa sunnuntaina 15.5. saamelaiskulttuurikeskus Siidassa Inarissa.
Sääntömääräisten asioiden käsittelyn lisäksi kokouksessa kuultiin paneelissa puolueen varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaita.
Piiri hyväksyi kokouksessa kannanoton, jossa todetaan, että piiri tukee Katria puolueen varapuheenjohtajavaalissa.
Lue lisää14.5.2016

Moni tuntuu väittävän, että innovointi olisi jotenkin suurten kaupunkien yksinoikeutta.
Mielestäni tämä ei pidä paikkaansa. Maaseutu kehittyy jatkuvasti. Aivan kuten muuallakin, asioita tehdään aina vähän kerrallaan fiksummin kuin aiemmin. Näin on toimittu jo vuosisatojen ajan.
Annetaan maaseudun ja meidän ihmisten yrittää ja oivaltaa sen sijaan, että synnytetään jatkuvasti uutta byrokratiaa ja rajoitetaan rakentamista.
Uskon, että jos Keskusta syntyisi tänään, olisi se vahvasti eteenpäin menevän maaseudun puolella.
Lue lisää14.5.2016

Keskusta on menettänyt otettaan kansainvälisenä puolueena. Olemme laiminlyöneet perustyötä. Puolueellamme on yksinkertaisesti liian vähän kansainvälistä toimintaa ja osallistumista. Osaamisemme on vain muutaman ihmisen harteilla.
Maailma on entistä keskinäisriippuvaisempi ja näin myös haavoittuvampi. Yllättävä ilmiö toisella puolella maailmaa saattaa näkyä suoraan tavallisten suomalaisten arjessa. Kansainvälisten ilmiöiden ymmärtäminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Ilmiöiden ymmärtämisen lisäksi on painotettava vaikuttamista Euroopan unionissa sekä muissa kansainvälisissä päätöksentekopöydissä. Monista suomalaisten arkeen vaikuttavista asioista päätetään maamme rajojen ulkopuolella. Keskustan on tärkeää vaikuttaa siellä, missä päätökset tehdään.
Lue lisää12.5.2016

Pääministeri Juha Sipilän tänään linjaama valtion omistajaohjauksen kehittäminen tähtää kasvun hakemiseen uuden valtiollisen investointi- ja kehitysyhtiön kautta.
– Nyt lähdetään siitä, että valtion taseessa laiskana maannut raha saadaan paremmin töihin ja mahdollistetaan uusien omistajuusrajojen muodostaminen. Enää ei ole tarkoitus myydä valtion omistusta budjetin täytteeksi, vaan lisätä valtion omistajuuden vaikuttavuutta, sanoo Keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni.
Lue lisää9.5.2016

Kannanotto 9.5.2016, vapaa julkaistavaksi heti
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtajaehdokas Katri Kulmuni (kesk.) pitää Finavian toimitusjohtaja Kari Savolaisen tuoretta haastattelua maakuntakenttien epävarmasta tulevaisuudesta turhana pelotteluna, joka ei perustu ainakaan Sipilän hallituksen linjaan.
Lue lisää7.5.2016

Keskusta on aina ollut aktiivinen toimija ulkopolitiikassa. Jos Keskusta syntyisi tänään, uskon, että emme kääntyisi sisäänpäin, vaan rakentaisimme kansainvälistä Suomea.
Tälle on ehkä aiempaa enemmän tarvetta aikana, joka herättää miettimään miten pidämme maanpuolustuksemme omissa käsissämme tai miten pääsemme kiinni arktisen alueen valtaviin investointimahdollisuuksiin.
Lue lisää