27.7.2015
Katseeni kiinnittyi viikonloppuna uutiseen Kelan tutkijoiden sosiaalipoliittisesta raportista Euroopan komissiolle. Tutkijat Olli Kangas sekä Laura Kalliomaa-Puha olivat tulleet tutkimustuloksiin, joiden mukaan köyhyystaskut Suomessa ovat kasvaneet. Jo pitkään olemme tienneet jäykän sosiaaliturvamme aiheuttamista ongelmista kuten tuloloukuista. Vähälle on tutkimuskentässä jäänyt näkemys maantieteellisten alueiden välisten erojen kasvamisesta. Tämä ei ole uusi ilmiö.
Lue lisää26.7.2015
Elokuussa alkavien yhteiskuntasopimusneuvotteluiden pitäisi ottaa kantaa myös verotuksellisiin kysymyksiin. Eilen saimme lukea lehdistä miten pörssiyhtiöiden johtajien palkat olivat nousseet jopa 8,3 prosenttia, kun vastaavana aikana palkansaajien tulotaso oli kasvanut vain 1,5 prosenttia. Osana yhteiskuntasopimusta pitää työn tuottavuutta lisätä, mutta vastapainona parantaa työsuhdeturvaa ja käydä läpi myös verotusta.
Lue lisää14.7.2015
Viime viikon aikana Finlandia-talossa muisteltiin Helsingin henkeä: 40 vuotta sitten siellä allekirjoitettiin Etyjin toimintaa ohjannut nk. Helsingin päätösasiakirja. Etyj on kiistatta ollut Suomelle merkittävä ulkopolitiikan areena, jossa maamme on voinut harjoittaa rooliaan idän ja lännen välisenä sillanrakentajana. Järjestö on kokonaisuudessaan vaikuttanut positiivisesti Euroopan turvallisuuteen.
Lue lisää5.7.2015
Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) osallistuu sunnuntaina 5.7. Helsingissä alkavaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin parlamentaariseen yleiskokoukseen Suomen valtuuskunnan varajäsenenä.
Lue lisää25.6.2015
Kansanedustaja Katri Kulmunin (kesk.) mielestä tänään 25.6. lähetekeskustelussa ollut kansalaisaloite päivystysasetuksen muuttamisesta ottaa oikeutetusti kantaa asetukseen synnytysten osalta, sillä sääntely on tehty liian tiukaksi.
Lue lisää24.6.2015
Jos Kreikka lähtee eurosta, lähtee se myös Euroopan Unionista, totesi viime viikolla Kreikan keskuspankin johtaja Yannis Stournaras. Vaikka Suomessa hiljennyttiin juhannuksen viettoon, ei Euroopassa ole hengähdetty. Kreikan tukilainojen seuraava maksuerä lankeaa nimittäin maksuun 30. kesäkuuta eikä Kreikka ole päässyt vasemmistoradikaalin pääministeripuolue Syrizan johdolla sopimukseen lainaehdoista. Kreikka haluaa 7,2 miljardin euron lainan ennen kuin maksaa erääntyvän 1,5 miljardin lainaerän.
Lue lisää17.6.2015
Kysymys on noussut monien mieleen, kun keskustellaan julkisen talouden tasapainottamisesta. Inhimillisestä näkökulmasta on vaikea niellä suuria leikkauksia julkiseen sektoriin, koska ne koskettavat ihmisiä monin tavoin.
Julkisen talouden tasapainottamista on vaikea ymmärtää, jos kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. On vaikea hyväksyä, miksi opintotukeen puututaan, miksi eläkeläisten asumistukeen kajotaan tai, miksi lääkekorvauksia pienennetään. Eikö voisi ottaa muualta?
Lue lisää14.6.2015
Kansanedustaja Katri Kulmuni osallistuu tänään sunnuntaina 14.6. alkaneisiin tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimiin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin Kultaranta-keskusteluihin. Keskustelut järjestetään kolmatta kertaa.
Lue lisää11.6.2015
Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) on valittu johtamaan arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskuntaa. Arktiseen parlamentaarikkokonferenssiin osallistuu kansanedustajia kahdeksasta kansallisesta parlamentista (Pohjoismaista, Kanadasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista) sekä Euroopan parlamentista. Lisäksi pysyviä osanottajia ovat arktisen alueen alkuperäiskansoja edustavat järjestöt. Konferenssi kokoontuu joka toinen vuosi. Kokousten välillä työtä johtaa kymmenjäseninen pysyvä komitea. Suomella on pysyvässä komiteassa yksi edustaja ja yksi varajäsen, jotka valtuuskunta valitsee keskuudestaan.
Lue lisää5.6.2015
Kansanedustaja Katri Kulmunin (kesk.) avustajana on kuun vaihteessa aloittanut kemijärveläinen 25-vuotias Iiris Jakola. Jakola valmistuu kesäkuun aikana Lapin yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan kansainväliset suhteet. Hän on toiminut opintojen ohessa vuosia asiakaspalvelutehtävissä ja suorittanut opinto- ja harjoittelujaksoja Saksassa, Sloveniassa ja Itävallassa. Jakola on myös pitkän linjan partiotoimija.
Lisätietoja:
Iiris Jakola p. 050-5741516, iiris.jakola(at)eduskunta.fi
Katri Kulmuni p. 044-2555 903, katri.kulmuni(at)eduskunta.fi
Lue lisää20.4.2015
Tulos vetää nöyräksi. 9705 ääntä velvoittaa kovaan työntekoon Lapin edestä.
Työ alkaa heti, torstaina on ensimmäinen ryhmäkokous Helsingissä. Kiertäminen jatkuu myös, käyn jokaisessa Lapin kunnassa tapaamassa kuntalaisia, luottamusmiehiä ja virkamiesjohtoa.
Sitä ennen tässä tunnelmaa vaalivalvojaisista. Lämpimästi kiittäen aivan jokaista kampanjaan osallistunutta ja äänestäjää.
Lue lisää19.4.2015
Hallituksen yksi kärkihanke on ollut nuorisotakuu, jolla tavoitellaan opiskelu- tai työpaikkaa jokaiselle suomalaiselle nuorelle. On kuitenkin silmänkääntötemppu asettaa kovat tavoitteet ilman toimivia keinoja.
Työssäni yrityskoordinaattorina saatan yhteen yritysten työntekijätarpeita ja työttömiä lappilaisia. Jo varsin nopeasti on käynyt ilmi, että halukkaita työntekijöitä ei välttämättä ole, vaikka paikkoja tarjotaan.
Tätä selittää etenkin passivoiva sosiaaliturva. Byrokratia on kova ja tukien palautusuhka pelottaa. Ei jakseta ajatella, että pienikin työ auttaa eteenpäin.
Tarvitaan kovaa byrokratian leikkaamista ja panostusta yrittäjyyteen jotta heikossa asemassa olevia voidaan ohjata takaisin työelämään.
Lue lisää18.4.2015
On ollut aivan mahtavaa päästä kiertämään lappilaisten parissa.
Olen jutellut tuhansien lappilaisten kanssa. Tämä on ollut opettavaista ja silmiä avaavaa.
Halusin summata yhteen käytyjä keskusteluja ja koostin tällaisen 78-kohdan listan kuulemistani esityksistä ja aloitteista siitä mitä meidän tulisi nyt tehdä.
Näitä kaikkia ei varmasti voida toteuttaa, mutta suunta ja lappilaisten näkemys oikeasta tiestä on vahva ja selkeä!
Lue lisää17.4.2015
Katrista kuvattiin viisi teemavideota avaamaan Katrin ajatuksia ja arvomaailmaa. Tutustu tästä Katriin!
Lue lisää