Muuttoliikkeen kääntäminen lähtee uusista työpaikoista!

19.4.2015

Hallituksen yksi kärkihanke on ollut nuorisotakuu, jolla tavoitellaan opiskelu- tai työpaikkaa jokaiselle suomalaiselle nuorelle. On kuitenkin silmänkääntötemppu asettaa kovat tavoitteet ilman toimivia keinoja.

Työssäni yrityskoordinaattorina saatan yhteen yritysten työntekijätarpeita ja työttömiä lappilaisia.  Jo varsin nopeasti on käynyt ilmi, että halukkaita työntekijöitä ei välttämättä ole, vaikka paikkoja tarjotaan.

Tätä selittää etenkin passivoiva sosiaaliturva. Byrokratia on kova ja tukien palautusuhka pelottaa. Ei jakseta ajatella, että pienikin työ auttaa eteenpäin.

Tarvitaan kovaa byrokratian leikkaamista ja panostusta yrittäjyyteen jotta heikossa asemassa olevia voidaan ohjata takaisin työelämään.

Lue lisää
Lähes 300 tilaisuutta takana - summasin yhteen keskustelut

18.4.2015

On ollut aivan mahtavaa päästä kiertämään lappilaisten parissa.

Olen jutellut tuhansien lappilaisten kanssa. Tämä on ollut opettavaista ja silmiä avaavaa.

Halusin summata yhteen käytyjä keskusteluja ja koostin tällaisen 78-kohdan listan kuulemistani esityksistä ja aloitteista siitä mitä meidän tulisi nyt tehdä. 

Näitä kaikkia ei varmasti voida toteuttaa, mutta suunta ja lappilaisten näkemys oikeasta tiestä on vahva ja selkeä!

Lue lisää
Katri kertoo vaaliteemat elävinä kuvina

17.4.2015

Katrista kuvattiin viisi teemavideota avaamaan Katrin ajatuksia ja arvomaailmaa. Tutustu tästä Katriin!

Lue lisää
Kolme päivää vaaleihin - tässä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin

16.4.2015

Takana lähes 300 tilaisuutta, tuhansien lappilaisten kohtaamisia. Kirjoittelin tähän joitakin vastauksia usein kysyttyihin asioihin. 

Lue lisää
Juha Marttila ja tupatäynnä - Liakassa puhututti kotimainen ruoka

12.4.2015

Liakan kylätalolla kuultiin Juha Marttilan eväät Suomen nousuun. Omavaraisuus on äärimmäisen tärkeää monella tapaa, mutta sen nostaminen vahvistaa myös taloutta.

Lue lisää
Media ja vaaliennusteet povaavat Katrille hyvää tulosta

9.4.2015

Kuva: Pohjolan Sanomat, Kuvaaja Nina Suni

Maakuntalehdistä poimittuja arvioita tulevista vaaleista.

Katrille povataan hyvää menestystä mm. Pohjolan Sanomissa, Uudessa Rovaniemessä ja YLE Perämeressä.

Lue lisää
Maailma Alatalon lasien läpi - Tilaisuudet Arpelassa ja Katrin vaalikammarilla

7.4.2015

Kansantaiteilija ja -edustaja Mikko Alatalo tuli vauhdittamaan ja viihdyttämään kampanjaani. Yhtä mieltä olimme Helsingin suurten liikennehankkeiden sijaan koko maan tieverkon kunnostamisesta. Ja positiivisen elämänasenteen merkityksestä!

Lue lisää
Savukosken kuivalihamarkkinoilla mukava vastaanotto

4.4.2015

Pääsiäispyhät katkaisi kivasti Savukosken legendaariset kuivalihamarkkinat. Kaunis sää ja paljon ihmisiä liikkeellä. Puheenaiheet vaihtelivat porotaloudesta, Vuotoksen altaasee, Sokliin ja pienten kuntien terveyspalveluihin. Mielestäni on selvää, että myös valtion tulee kantaa vastuunsa terveyspalveluiden rahoittamisesta.

Lue lisää
Monella eläkeläisellä todellinen hätä pärjäämisestä

4.4.2015

Useimmat kaikkein koskettavimmista kansalaispalautteista olen saanut pienituloisilta eläkeläisiltä. Tilanne on silloin hurja, jos ei oikein eläkkeellä pärjää. Oman tekemisen kautta kun jo päivätyönsä tehneet eivät asiaan sanottavasti vaikuttaa. Tunne on varmasti kova epäoikeudenmukaisuus, mikäli eläke jää kustannusten noususta jälkeen.

Lue lisää
Kärkkärikestit Tornion Prismalla

2.4.2015

Yli 300 ihmistä kävi tervehtimässä Katria pääsiäisostosten lomassa. Nyt tuntuu siltä, että asiat etenee ja sana kiirii. Muistaakaa itse äänestää, mutta myös kehottaa muita äänestämään. Sillä todella on merkitys minkälainen hallitus Suomea seuraavat neljä vuotta johtaa.

Lue lisää
Kemi loistava paikka liikenteen biojalostamolle

2.4.2015

Kemissä olen paljon ollut tapaamassa ihmisiä kauppojen yhteydessä. Huoli on kova Kemin teollisista työpaikoista.

Stora Enso ja Metsä Groupilla on molemmilla tehtaat Kemissä - ilmeisen vakaalla pohjalla. Kemi olisi sijainniltaan loistava bionesteiden jalostukseen.

Lue lisää
Kemijärven kotiseutumuseolla - 1920-luvun muotia Lapin malliin

1.4.2015

Vierailin Janne Seurujärven kanssa Kemijärven kotiseutumuseolla. Näyttelyssä oli Lyyli Perungan, paikallisen muotigurun esineistöä viime vuosisadalta.

Lue lisää
Miten taistella huono-osaisuutta vastaan?

1.4.2015

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi joku aika sitten tutkimuksen, jossa oli seurattu kaikkia vuonna 1987 Suomessa syntyneitä vuoden 2008 loppuun saakka. Olen itsekin syntynyt vuonna -87, joten olen tutkimuksessa mukana.

Tutkimustulokset voi kiteyttää meidän kaikkien arkikokemukseen perustuvaan havaintoon: ongelmilla on taipumus kasaantua ja siirtyä vanhemmilta lapsille.

Kehitys on kuitenkin menossa tuloerojen kasvun myötä taaksepäin. 1950-luvulla syntyneille sattunutta huimaa sosiaalista nousua ei enää tapahdu.

Lue lisää