Simo

Simosta tulee heti mieleen vapaana virtaava Simojoki. Sen ympärille rakennetut tilat ja talot luovat kauniin maiseman niin talvella kuin kesälläkin.

Simolaisten sisukkuudesta kertoo paljon se, että kun ydinvoimapäätös meni Pyhäjoelle, oli kunta valmis panostamaan tuulivoimaan. Periksi ei anneta!

Kirjoituksia paikkakunnalta Simo

Perämeren pullonkaulan korjaaminen etenee Simon puolelle

23.3.2019

Tiehanke etenee Simon puolelle ensi kesänä. Saimme läpi hallituksessa tien uudistamisen kaikkiaan 155 miljoonalla eurolla.

Lue lisää
Keskustan Katri Kulmunilta kirjallinen kysymys Kemi-Tornion lentovuorojen turvaamisesta

27.2.2019

Tiedote 27.2.2019

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni on jättänyt asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy hallituksen toimista Kemi-Tornion ja Helsingin välisten lentovuorojen turvaamiseksi.

Lue lisää
Katri Kulmuni: Finnairin järjesteltävä aamulento Kemi-Tornioon

22.2.2019

Eilen uutisoitiin Finnairin päätöksestä lopettaa Kemi-Tornio-lentokentän neljästä edestakaisessa vuorosta yksi. Aamuvuoron lopettaminen on vakava isku Meri-Lapin liikematkustajille. 

- Kuluneiden vuosien aikana Kemi-Tornion lentovuorot ovat tuplaantuneet. Tämä on antanut varmuutta ja vakiintumista, kun vuoroja on lisätty. Aamuvuoron lopettaminen on erittäin vaikea isku alueen vientiyrityksille. Finnairin on muokattava lentoaikataulujaan siten, että jatkossakin Kemi-Torniosta on aamulento Helsinkiin, kansanedustaja sanoo. 

Lue lisää
Keskustan Kulmuni: Raskaan liikenteen tienkäyttömaksu vihdoin eduskunnan käsiteltäväksi

19.12.2018

Hallituksen lakiesitys raskaan kuorma-autoliikenteen tienkäyttömaksusta eli vinjetistä etenee valtioneuvoston 19.12. tekemän päätöksen mukaisesti eduskuntakäsittelyyn. Kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni on tyytyväinen, että tämä hallitusohjelmaan kirjattu hanke nytkähti pitkän viivytyksen jälkeen eteenpäin.

- On käsittämätöntä, että valtiovarainministeriöltä kesti kolme vuotta saada esitys ylipäänsä lausuntokierrokselle ja että päätöstä piti odottaa vuoden loppuun, Kulmuni sanoo.

Lue lisää
Keskustan Kulmuni kiittää: Keskustahallitukselta rahaa luontoreittien parantamiseen Lapissa

1.11.2018

Tiedote medialle 1.11.2018

Metsähallitus on tehnyt päätöksensä luontopalveluille kansallispuistojen ja retkeilyalueiden korjausvelan paikkaamiseksi esitetyistä lisärahoista. Lapin osalta palvelurakenteen kehittämiseen ja korjaamiseen on tulossa rahaa Napapiirin retkeilyalueelle, Auttikönkään luonnonsuojelualueelle sekä Pallas–Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistoihin

Lue lisää
Yhdessä onnistuimme!

12.9.2018

Sain heinäkuun alussa tiedon, että Oulaskankaan poikkeuslupa synnytystoiminnan jatkamiseksi olisi etenemässä, mutta Kemin ei. Hylky olisi tulossa ja paperit olivat jo valmiina.

Ministeriön kielteinen suhtautuminen pieniin synnytyssairaaloihin oli tiedossa, on ollut jo vuosia. Kemissä on Suomen pienin synnytyslaitos eikä se näytä mahtuvan joidenkin virkamiesten karttaharjoituksiin.

Tässä on vain yksi mutta. Meidän merilappilaisten mielestä synnäri sattuu olemaan myös Suomen parhaimpia. Sille on olemassa tilastollista ja tieteellistä selkänojaa.

Lue lisää
Keskustan Kulmuni iloitsee synnytysten poikkeusluvan jatkosta Länsi-Pohjan keskussairaalassa

4.9.2018

Keskustan lappilainen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni on iloinen ja helpottunut päätöksestä, jonka mukaan sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle poikkeusluvan synnytysten jatkamiselle Länsi-Pohjan keskussairaalassa

Lue lisää
Kemi tarvitsee synnytykset jatkossakin

31.7.2018

Esitin Lapin Kansan mielipidepalstalla vetoomuksen, että Lappi puolustaisi yhtenä joukkona synnytystoiminnan jatkumista Länsi-Pohjan keskussairaalassa. Etäisyydet muihin sairaaloihin ovat liian suuria Meri-Lapin synnyttäjille. 

Kuva: Nina Susi, Lapin Kansa

Lue lisää
Mehiläisen aika alkaa

3.1.2018

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Lounais-Lappi-lehdessä 3.1.2018

Uusi vuosi tuo mukanaan seutukuntaamme uusia tuulia. Kemissä ja Torniossa seuraavat viisitoista vuotta terveyskeskuksista ja erikoissairaanhoidosta vastaa alueen kuntien ja pääomasijoittajien omistama terveysjätti Mehiläisen yhteisyritys. Meri-Lapin päätös on ensimmäinen näin massiivinen erikoissairaanhoidon palveluiden ulkoistus Suomessa.

Lapin sote sai huonon lähdön maakunnan sisäisissä työnjakoneuvotteluissa. Muualla Lapissa ei uskottu merilappilaisten tarvetta omalle keskussairaalalle. Lapin sairaanhoitopiirissä nähtiin ministeriöiden säädökset heitä tukevina, yhteistyöhalukkuutta ei syntynyt.

Lue lisää
Kansanedustaja Kulmuni: Kannattaako Kokoomus yksityisiä monopoleja?

22.12.2017

TIEDOTE 22.12.2017

Meri-Lapin kunnat ovat allekirjoittamassa vuoden vaihteeseen mennessä yhteisyrityssopimusta Mehiläisen kanssa. Mehiläisen on tarkoitus tuottaa seuraavat 15 vuotta perus- ja erikoissairaanhoidon palvelut Länsi-Pohjan keskussairaalassa Kemissä.

Kansanedustaja Kulmuni on ajanut terveydenhuoltolakiin muutosta, jolla Lapin ja Etelä-Savon maakunnat voisivat myös tulevaisuudessa pitää kahta ympärivuorokautista yhteispäivystyspistettä perus- ja erikoissairaanhoitoon keskussairaaloiden yhteydessä.

Lue lisää
Kansanedustaja ja Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni: Valtio voi turvata Meri-Lapin ilman Mehiläistä

4.12.2017

Kannanotto 4.12.2017

Neljä Meri-Lapin alueen kuntaa (Kemi, Tornio, Simo, Keminmaa) päättivät 13. marraskuuta valtuustojen päätöksellä perustaa Länsi-Pohjan keskussairaalaan yhteisyrityksen Mehiläisen kanssa.

Yhteisyritys on massiivisin Suomessa tehty terveyspalveluiden ulkoistus, kun kysymyksessä on myös koko keskussairaalan erikoissairaanhoito.

Lue lisää
Keskustan Kulmuni: Kemissä käräjöidään jatkossakin

23.11.2017

Kannanotto medialle 23.11.2017

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni muistuttaa, että Kemi-Tornion käräjäoikeuden harmillisesta hallinnollisesta yhdistymispäätöksestä huolimatta Kemissä säilyy jatkossakin käräjäoikeuden kanslia. Kemissä järjestetään edelleen käräjäoikeuden istuntoja aivan normaaliin tapaan.

Lue lisää
Kahden sairaalan maakunta

16.11.2017

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Kemi-Tornio Kaupunkilehdessä 15.11.2017.

Kirjoitin keväällä tälle palstalle kolumnin ”Yksi maakunta, kaksi keskussairaala, monta terveyskeskusta”. Tekstini käsitteli kotimaakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuutta. Otsikon mukaisesti Lapin maakunnan valmistelu on lähtenyt siitä, että meillä on yhteinen maakunta, jossa on kaksi keskussairaalaa ja jokaisessa kunnassa oma terveysasema.

Jostain syystä keväiset neuvottelut Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien välillä eivät tuottaneet tulosta. Lapin keskussairaalan olisi pitänyt ymmärtää joustaa pitääkseen maakunnan yhtenäisenä.

Lue lisää
Länsi-Pohjassa keskussairaala jatkossakin

13.11.2017

Mielipidekirjoitus, julkaistu Lapin Kansan nettisivuilla 10.11.2017 ja printtilehdessä 13.11.2017.

Keskustelu Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriin perustettavasta yhteisyrityksestä käy kiivaana. Lapin ja Länsi-Pohjan erikoissairaanhoidon kesken ei ole löytynyt sopimusta vuosienkaan kuluessa.

Neuvotteluiden kariutuminen ei ole ollut Lapin keskussairaalankaan etu. Ilman molempia hyödyttävää työnjakoa myös Lapin laaja päivystys uhkaa jäädä vaatimattomaksi. Väkimäärä ilman Lapin toista maakuntakeskusta Kemi-Torniota jää noin 120 000 asukkaaseen.

Lue lisää
Kulmuni: Eduskunta lähes yksimielinen tuulivoimaverosta - vain vasemmisto vastaan

25.10.2017

Tiedote 25.10.2017, julkaistavissa heti

Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni iloitsee tänään 25.10. eduskunnassa hyväksytystä kiinteistöverolain muutoksesta, joka mahdollistaa voimalaitosveron perimisen tuulivoimalaitoksilta. Lakimuutos hyväksyttiin äänin 151-8. Vain vasemmistoliiton eduskuntaryhmä äänesti muutosta vastaan.

Lue lisää
Keskustan Kulmuni: Lapissa edetään viiden lentoaseman mallilla - nyt katse kehittämiseen

12.10.2017

Tiedote medialle 12.10.2017, julkaistavissa heti

Finavian omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) nosti esille eilisellä Kemin vierailullaan seutukaupunkien lentoasemien merkityksen. 

Lue lisää
Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni: Tuulivoimavero kannustaa kuntia ympäristöystävällisen tuulivoiman rakentamiseen

16.6.2017

Kannanotto 16.6.2017

Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni pitää hyvänä askeleena tänään 16.6. valtiovarainministeriön lausunnoille lähettämää tuulivoimaveron lakiluonnosta.

Laki helpottaisi kuntien mahdollisuuksia periä voimalaitosveroa tuuli- ja vesivoimalaitoksilta. Tällä hetkellä Suomen yli 500 tuulivoimalasta yksikään ei ole vesi- tai ydinvoiman tavoin korkeamman verotuksen piirissä. Esitys korjaisi tilannetta.

Lue lisää
Keskustan Kulmuni: Valtion valmistauduttava Kemin sataman syväykseen

28.4.2017

Kannanotto 28.4.2017

Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni näkee, että valtion on ryhdyttävä Kemin sataman syväyksen valmisteluihin Kaidin mahdollisen tehdasinvestoinnin myötä. Sipilän hallitus päätti puoliväliriihessä kohdentaa lisäbudjetin kautta rahaa meriväylien syventämiseksi.

Lue lisää
Yksi maakunta, kaksi keskussairaalaa, monta terveyskeskusta

30.3.2017

Kirjoitus on julkaistu kolumnina KemiTornio-Kaupunkilehdessä 30.3.2017

Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirit sulautuvat yhdeksi maakunnalliseksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjäksi, kun sote-uudistus astuu voimaan vuoden 2019 alusta.

Lapin kuntien valtuuttama ohjausryhmä on tehnyt valmistelutyötä tulevan Lapin maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi. Sairaanhoitopiirien hallitukset pitivät myös neuvonpitoa tulevasta keskussairaaloiden työnjaosta. Neuvottelut kariutuivat alkuunsa. Länsi-Pohjassa koettiin Lapin sairaanhoitopiirin vievän tuhkatkin pesästä. 

Lue lisää
Kulmuni: Kaidin biojalostamohanke Kemissä olisi valtava piristysruiske kansantaloudelle

10.2.2016

Kansanedustaja Katri Kulmuni iloitsee kiinalaisen bioenergiayhtiö Kaidin suunnitelmasta rakentaa Kemiin jopa miljardin euron biojalostamo. Kulmunin mukaan biojalostamohanke on osoitus siitä, että Lapin rikkaista luonnonvaroista voi hyötyä koko Suomi ja että biotalous kärkihankkeena on oikeansuuntainen.

Lue lisää
Kannanotto: Eikö lentoyhtiö osaa varautua influenssakauteen?

9.2.2016

Finnairin tiistaina 8.2. ilmoittamat lentojen peruutukset useilla lentokentillä ihmetyttävät kansanedustaja Katri Kulmunia (kesk.). Finnairin ilmoituksen mukaan seuraavien viikkojen aikana perutaan nelisenkymmentä lentoa. Alkuvuoden aikana yhteensä jo sata kotimaan lentoa on peruttu. Syyksi on kerrottu odotettua suurempi sairastapausmäärä sekä lentäjien siirtyminen Norrasta Finnairiin.

Lue lisää
Suoraan kansainvälisille kentille

4.11.2015

Finnair teki ensimmäistä kertaa aikoihin ylijäämäisen osavuosikatsauksen. Koko vuoden tuloksen arvioidaan olevan nollan tietämillä. Se on saavutus firmalle, joka on vuodesta toiseen rämpinyt alijäämällä. Tästä hyvästä uutisesta huolimatta perjantai-iltani myös pilasi Finnair. Ei sillä, että lento olisi ollut myöhässä, vaan sillä, mitä Finnairin toimitusjohtaja uutisen yhteydessä televisiossa totesti. Käytännössä toimitusjohtaja ilmoitti haluavansa eroon alle 100 000 matkustajan kentistä. Kemi-Tornio on yksi näistä.

Lue lisää
Pohjois-Suomen kansainvälisiä raideyhteyksiä kehitettävä

5.10.2015

Kansanedustaja Katri Kulmuni on jättänyt kirjallisen kysymyksen Pohjois-Suomen raideyhteyksien kehittämisestä. Kulmuni kysyy liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriltä, minkälaisiin toimiin hallitus ryhtyy Keminmaa-Haaparanta-välin sähköistämiseksi, Kolarin radan sähköistämiseksi sekä Salla-Katalahti-radan kehittämiseksi.

Lue lisää
Monella eläkeläisellä todellinen hätä pärjäämisestä

4.4.2015

Useimmat kaikkein koskettavimmista kansalaispalautteista olen saanut pienituloisilta eläkeläisiltä. Tilanne on silloin hurja, jos ei oikein eläkkeellä pärjää. Oman tekemisen kautta kun jo päivätyönsä tehneet eivät asiaan sanottavasti vaikuttaa. Tunne on varmasti kova epäoikeudenmukaisuus, mikäli eläke jää kustannusten noususta jälkeen.

Lue lisää
Lennokas iltama Ville ja Tiina Väkeväisellä

5.3.2015

Pääsin käymään Väkeväisillä esittäytymässä. Villehän valittiin vuosi sitten Simon kirkkoherran virkaan. Shown kutenkin varasti Villen vaimo Tiina, joka lausui aivan mielettömän hienoja runojaan.

Illassa puhuttiin etenkin arvoista ja niiden merkityksestä nyky-Suomessa. Kaikki palautuu viimekädessä siihen, että heikommista on pidettävä huoli.

Lue lisää
Simossa energia-asioita puimassa

28.2.2015

Lauantai-iltaa vietin Simossa Lounaskahvila Helmessä. Simoon liittyy vahvasti energia-asiat.

Perinteinen turve- ja metsäenergiapitäjä on ydinvoiman livettyä Pyhäjoelle panostanut myös tuulivoimaan.

Lue lisää
Pohjolan Sanomat: Oman kansanedustajan puute tuntuu

22.2.2015

Martti Vuolukka arvioi Pohjolan Sanomissa viime eduskuntavaalien vaikutuksia Meri-Lapille .

Viime vaaleissa alue jäi kokonaan ilman omaa kansanedustajaa.

Lehden mukaan merilappilaisilla on mahdollisuus korjata viime vaalien kömmähdyksensä kahden kuukauden päästä.

 

Lue lisää