Kulmuni ja Aula: vanhemmille ja pienille lapsille lisää yhteistä aikaa

28.2.2015

Kulmuni ehdottaa perhevapauden kehittämistä. STM:n pohdinnoissa on ollut eri malleja, joissa sekä äidin että isän vanhenpainvapaakautta pidennettäisiin. Yksi malli on sellainen, jossa sekä äidille että isälle taattaisiin kuuden kuukauden oikeus vapaaseen. Lisäksi yksi puolivuotisjakso jäisi jommallekummalle vanhemmalle käytettäväksi.

1990-luvun laman leikkaukset osuivat liiaksi perheiden hyvinvointiin, nyt on toimittava toisin. Yksi tähän aikaan sopiva keino olisi vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen

Lue lisää
Simossa energia-asioita puimassa

28.2.2015

Lauantai-iltaa vietin Simossa Lounaskahvila Helmessä. Simoon liittyy vahvasti energia-asiat.

Perinteinen turve- ja metsäenergiapitäjä on ydinvoiman livettyä Pyhäjoelle panostanut myös tuulivoimaan.

Lue lisää
Tupailta Juhani Korteniemellä

26.2.2015

Olen aika paljon ollut mukana tupailloissa, kertoen oman tarinani, mutta ennen kaikkea kuunnellen sitä mitä pitäisi nyt tehdä.

 

Vaikeat vuodet ja väen väheneminen huokuu lähes kaikissa keskusteluissa.

Lappi on vahva maakunta, mutta pelkillä kauniilla maisemilla ei elä. Jospa me vain saisimme tätä maakuntaa rakentaa ja luoda uutta työtä. Tämä tiedostetaan iäkkäämmistä nuoriin lappilaisiin asti.

Lue lisää
Kemin markkinat - Lapilla hienot eduskuntavaaliehdokkaat

26.2.2015

Näissä markkinatilaisuuksissa (kiitokset Kemin Innolle!) on mukava kampanjoida.

Pääsee paitsi jututtamaan aivan tavallisia lappilaisia arkiaherruksen keskellä, markkinoilla tapaa myös muita kansanedustajaehdokkaita. 

On ollut valtavan hienoa jakaa kokemuksia heidän kanssaan ja tsempata toinen toisiamme.

Lue lisää
Sotaveteraanien iäkäs, mutta terävä väki laittaa arvostamaan

26.2.2015

Sotainvalidit ovat jo yli 90-vuotiaita, joten heille kuuluu kyllä parhaimmat mahdolliset palvelut korkeassa iässä.

Olisi jo aika helpottaa sotainvalidien tilannetta ja poistaa prosenttirajat sotainvalidien etuuksista. 

Lue lisää
Maria Kaisa Aulan kanssa kiertueella

23.2.2015

Kiertueella lapsiasiainvaltuutettuna toimineen Maria Kaisa Aulan kanssa lauantaina 28.2.:

- YLITORNIO klo 11.00-12.30 SEO:n kahvila
- TERVOLA klo 14.30-16.30 nuorisoseuran talo

Lämpimästi tervetuloa kahvittelemaan ja keskustelemaan!

Lue lisää
Pohjolan Sanomat: Oman kansanedustajan puute tuntuu

22.2.2015

Martti Vuolukka arvioi Pohjolan Sanomissa viime eduskuntavaalien vaikutuksia Meri-Lapille .

Viime vaaleissa alue jäi kokonaan ilman omaa kansanedustajaa.

Lehden mukaan merilappilaisilla on mahdollisuus korjata viime vaalien kömmähdyksensä kahden kuukauden päästä.

 

Lue lisää
Liedakkalan paneeli: koulutuksen turvaaminen kansallinen hanke

22.2.2015

Liedakkalan vaalipaneelin oli kertynyt kolmatta kymmentä kuulijaa. Ykköshuolen aihe oli koulutuksen turvaaminen.

Jäin pohtimaan sitä kuinka syvät seuraukset koulutuspolitiikan valinnoilla on tänne pohjoiseen Suomeen.

Lue lisää
Posion messut: Terveyspalveluiden turvaaminen on kansallinen hanke

22.2.2015

Posion erittäin hyvin järjestetyille messuille oli kesken kovimman talven saapunut kivasti porukkaa kuulumisia vaihtamaan. 

Kovasti puheena oli se miten saadaan säädylliset palvelut turvattua Lapissa. Kyseessä on kansallinen hanke.

Sille ei vedä vertoja mitkään Helsingin keskuskirjastot tai pisara-radat. 

Lue lisää
Maan mainiot Sodankylän koparakeittojuhlat

21.2.2015

Koparakeittojuhlilla Sodankylässä. 

Byrokratia oli sen verran koparankeittoa hidastanut, että koparoita ei tänä vuonna valitettavasti ollut tarjolla, mutta poronkäristys oli aivan erinomaista. 

Toivottavasti ensi vuonna päästään taas syömään perinneherkkua.

Lue lisää
Ranualla Eija-Riitta ja Timo Peisalla: miten ikäihmisille riittävät terveyspalvelut?

20.2.2015

Kunnassa, jossa on poikkeuksellisen paljon lapsia ja ikäihmisiä, tulisi olla myös poikkeuksellisen toimivat palvelut.

Tämä tulisi päättäjien myös jatkossa ymmärtää. Nyt Helsingin keskuskirjastosta sanottiin sen olevan kansallisen hankkeen.

Hyvä niin, mutta kansallinen hanke on sekin miten turvataan lapsille ja ikäihmisille riittävät palvelut heidän asuinseudullaan.

Lue lisää
Tupailta Korven maatilalla

18.2.2015

Mukava oli käydä taas Ylitorniolla. Väki oli erittäin hyvin lähtenyt liikkeelle, yhteensä 30 kuulijaa. 

Korven maatilalla ykköspuheenaiheena oli pohjoisen tuen leikkaamine ja maitokiintiön poisto. Vievät osaltaan elämisen edellytyksiä näiltä leveyspiireiltä.

Lue lisää
Meltosjärvi: minne menee metsähake?

18.2.2015

Energiaomavaraisuuden nostaminen on tavoitteena yhä useamman suomalaisen mielissä. Ukrainan kriisi viimeistään tähän herättää.

Suoraan kentältä kuultuna viime vuosikymmenen energiapolitiikan menestystarina eli metsähakkeen käyttö on nyt todellisessa vallinkauhassa.

Eduskunta on päättämässä uudesta hakkeen käyttöä vaikeuttavasta laista lähiaikona.

Lue lisää
Eduskuntavaalikampanja nyt avattu!

13.2.2015

Eduskuntavaalikampanja avattiin tyylikkäästi hernerokin parissa. Perjantain saldona satoja soppakulhollisia, leppoisia ja kannustavia puheenvuoroja.

Seuraavat pari kuukautta tehdään nyt sitten tätä, eikä todellakaan jäädä enää varalle. Tulen ajamaan Suomeen reipasta suunnanmuutosta kohti politiikka, joka pohjaa pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämiselle sekä jatkuvan eriarvoistumisen taittamiselle.

Lue lisää
Mihin Keskustaa tarvitaan?

12.2.2015

Eräs ystäväni päätteli, että mikäli hallituksessa on sekä oikeisto- että vasemmistopuolueita, päätyvät ne tekemään keskustalaista politiikkaa.

Todistelin, että SDP:n ja kokoomuksen poliittinen yhteistyö ja kompromissit eivät tarkoita keskustalaisia ratkaisuja.

Millä perusteilla uskon olevan enemmän oikeassa kuin ystäväni? Tarkemmin ottaen: Mihin Keskustaa tarvitaan?

Lue lisää