5.2.2016

Toiseksi suurin potti Lappiin

Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) on tyytyväinen tänään julkistettuun liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmaan korjausvelan hoitoon tarkoitettujen rahojen käytöstä. Lappiin tulee maakunnittain tarkasteltuna toiseksi eniten korjausvelkarahaa. Erityisesti hän pitää tärkeänä valtatie 21:n peruskorjaukseen osoitettua 35 miljoonan euron pottia.

- Valtatie 21:n peruskorjaus on tarpeen, sillä kyseessä on kansainvälinen valtaväylä, jolla kulkee paljon raskasta liikennettä. Nyt kunnostetaan Kolarin ja Muonion välinen osuus. Tarkoituksena on valjastaa osa tiestä myös älyliikenteen käyttöön. Teknologiaa voi hyödyntää niin, että tienkäyttäjät saavat tulevaisuudessa reaaliaikaista tietoa esimerkiksi sääoloista ja liukkaudesta, Kulmuni sanoo.

Rahoitussuunnitelmassa näkyy Kulmunin mukaan se, että koko maan liikenneväylät halutaan pitää kunnossa. Samalla parannetaan työllisyyttä lyhyellä aikavälillä ja varmistetaan elinkeinoelämän kannalta tärkeiden liikenneyhteyksien toimivuus.

- Tämä on sekä valtakunnallisesti että yksittäisen maakunnan kannalta iso panostus. Korjausvelkaa hoidetaan panostamalla ympäri maan liikenneväyliin eli teihin, rautateihin ja vesiväyliin yhteensä 600 miljoonaa euroa.  Lappiin tulee VT21:n lisäksi tierahaa erityisesti Meri-Lappiin, Kulmuni toteaa.

Meri-Lapin tiestöstä kunnostettavaksi tulee Simo-Lantonperä-tie (2,25 milj. €), Simon rinnakkaistie (1 milj. €) sekä Lantonperä-Tainiemi-tieosuus (1,9 milj.€). Kromitien ja Thurevikinkadun liittymää Torniossa parannetaan 2,25 miljoonalla eurolla. Lisäksi Norvajärven risteyssillan uusimiseen Rovaniemellä on osoitettu 2,15 miljoonaa euroa.

Myös Lapin rautatiet pärjäsivät erityisesti Itä-Lapissa.

- Suurin korjausraha Lapin rautatiestöön tulee Kemijärvelle, jossa Misi-Kemijärvi-rataosuuden päällysrakennetta parannetaan 20 miljoonalla eurolla. Tulossa on myös kolmen ratasillan peruskorjaus Keminmaan Laurilan ja Tornion välillä, mihin käytetään yhteensä 5,5 miljoonan euroa.

Nyt päätettyjen korjausvelkahankkeiden lisäksi on hallituskauden aikana tulossa vielä merkittäviä summia liikenneväylien parantamiseen.

- Tulossa on vielä myöhemmin päätettäväksi 364 miljoonaan euron siirto kehittämishankkeista korjausvelan hoitoon vuosille 2017–2019, joten tämän hallituksen linja korjausvelan pienentämiseksi ja infrastruktuurin parantamiseksi on selkeä verrattuna edeltävään hallitukseen, muistuttaa Kulmuni.

 

Lisätietoja:

Katri Kulmuni, p. 044 2555 903, katri.kulmuni@eduskunta.fi