8.12.2015

Katri Kulmuni valittu Suomen YK-liiton puheenjohtajaksi

Keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni on YK-liiton syyskokouksessa 8.12. valittu Suomen YK-liiton puheenjohtajaksi vuosille 2016-2017. Kulmuni on toiminut YK-liiton varapuheenjohtajana kaksi vuotta ja seuraa puheenjohtajan tehtävässä sosialidemokraattien kansanedustaja Ilkka Kantolaa (puheenjohtajana v. 2014-2015).

Kulmuni toimi ennen valintaansa YK-liiton varapuheenjohtajana.

”Oltuani hallituksen jäsenenä nyt kaksi vuotta, tunnen liiton toiminnan hyvin. YK-liiton täytyy näkyä ja kuulua suomalaisessa YK-politiikassa. Maailmanjärjestön toiminnasta tiedottamisen koen myös tärkeänä. Suomi ja maailma tarvitsevat YK:ta.", Kulmuni sanoo.

YK-liitolta kestävän kehityksen sitoumus

Suomen YK-liitto antoi samalla lupauksen edistää kestävän kehityksen toteutumista yhdessä 67 jäsenjärjestönsä kanssa.  YK-liitto teki syyskokouksessaan niin sanotun kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen, joka on Suomen kestävän kehityksen toimikunnan aloite siitä, miten eri yhteiskunnan toimijat voivat yhdessä ja erikseen edistää kestävää kehitystä kaikessa työssä ja toiminnassaan. Kuka tahansa toimija voi antaa tällaisen julkisen sitoumuksen, jossa sovitaan toimintatavoista ja tavoitteista hyvän elämän mahdollistamiseksi nyt ja tuleville sukupolville.

Suomen YK-liitto lupaa julkisessa yhteiskuntasitoumuksessaan ryhtyä yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoa. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavien 15 vuoden aikana liiton jäsenjärjestöt jalkauttavat vuosittain yhden kestävän kehityksen tavoitteen (yhteensä 17 kpl) kerrallaan  omaan toimintaansa. Tuloksia arvioidaan yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa tulevissa syyskokouksissa ja vaihdetaan kokemuksia siitä, miten kyseisiä tavoitteita on otettu järjestöjen toiminnassa huomioon. YK-liitto tarjoaa jäsenjärjestöille työn pohjaksi materiaalia ja tukea kestävän kehityksen toimintaohjelmaan (ns. Agenda2030) liittyen.

Lisätiedot: Katri Kulmuni; 044 2555 903 tai YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko; 044 781 0303.