5.1.2016

Kasvukevään huippuosingot

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti uuden vuoden puheessaan ansiokkaasti kantaa moniin asioihin. Nuori saarijärvinen poika sai suitsutusta reippaudestaan marjametsässä. Hänessä on energistä esikuvaa. Perinteinen turvallisuuspoliittinen tilanne ja voimapolitiikan kiristyminen saivat kappaleensa. Osansa sai myös maahanmuutto. Autamme hätää kärsiviä, mutta emme seikkailijoita. Myös väkivaltaisen toiminnan tuomitseminen on aina paikallaan.

Puheen yllättävin ja raikkain osio liittyi pohdintaan talouden tilasta. Mitään uutta ei ole hintakilpailukykyhuolessa, mutta presidenttiä mukaillen, hintakilpailukyvyn parantaminen ei voi tarkoittaa vain osingonjaon kasvua.

Tiedossa on, että ensi keväästä on tulossa historian paras osingonjaon kannalta. Monet yritykset tekevät erittäin hyviä tuloksia, mutta työllistävissä kotimaan investoinneissa jäämme jälkeen. Jäljelle näyttää jäävän osingonjako. Tätä edesauttaa Jyrki Kataisen hallituksen tekemä yhteisöveron alennus. Vasemmistopuolueet lyönevät tästä hallitusta, vaikka olivat itse hyväksymässä veron pudottamista. Yhteisöveroa alennettiin demareiden johdolla. Sipilän hallitus tekee suurituloisia koskevat kiristykset.

Huippuosingot tulevat vaikeaan poliittiseen saumaan. Toistaiseksi yritykset löytää laaja palkkaratkaisu ovat johtaneet vain kireään työmarkkinatilanteeseen. Kun vaaditaan palkansaajilta palkkamalttia ja joistakin eduista luopumista, on syytä kysyä, hyväksymmekö tässä ajassa huippuosingot? Ulosjaettavan rahan sijaan eurot tulisi saada poikimaan nykyistä enemmän investointeja ja työpaikkoja.

Yritysverotuksen uudistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Oikeudenmukaisuuden kannalta perusteltua olisi kaikista suurimpien, jättiosinkojen verotuksen kiristäminen. Yritysten investointihalukkuutta voitaisiin tukea investointivarauman kaltaisella järjestelmällä. Niiltä osin kuin yritys sijoittaa tekemäänsä tulosta uusiin investointeihin, ei yritys maksaisi yhteisöveroa. Tämä toisi pitkän tähtäimen talouskasvua ja vakautta, kun kamppailemme näivettymisen kierteessä.

Verotus liikkuisi suuntaan, jossa kaikkein suurimpien osinkojen ulosjakamisessa verotus kiristyisi, mutta puolestaan investointeihin kannustettaisiin.

On myös hyvä muistaa hallituksen jo tekemät oikeudenmukaisuutta lisäävät toimet. Esimerkiksi kaikkein suurituloisimpien eläkeläisten verohelpotukset Portugaliin, Espanjaan ja Ranskaan kiristyvät. Solidaarisuusveron rajaa kiristettiin. Kaikkein suurimmista pääomatuloista menevää veroa nostettiin ensi vuodelle. Tämä kiristää myös hieman suurimpien osinkojen verotusta.

Aikana, jolloin kyseenalaistetaan kansallista yhtenäisyyttä ja sitä, osallistuvatko kaikki varmasti näihin taloustalkoisiin, on erityisen tärkeää tuoda esiin toimet, joilla pieni, superrikaskin väestönosa osallistuu. Siten suuri tavallinen työtätekevä enemmistö saa mielenrauhan, että kyllä, nyt jokainen osallistuu.

 

 

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Uusi Rovaniemi -lehdessä 5.1.2016 (http://www.uusirovaniemi.fi/Kolumnit/1195012998517/artikkeli/eduskunnasta+kasvukevaan+huippuosingot.html)