28.7.2020

EU:n elpymisrahasto avaa tarpeen laajalle yhteiskunnalliselle keskustelulle. Jos tätä ei käydä, tulemme antaneeksi väärän viestin EU:n tulevalle suunnalle.
27.7.2020

Korona-kevään kouluponnistus on ollut monelle melkoinen suoritus. Opettajat ja perheet ovat venyneet valtavan pitkälle.
Toivon, että meidän ei tarvitse näin äärimmäistä keinoa enää ottaa käyttöön.
Uutta tietoa tulee hiljalleen etäkouluajasta. Olen kuntakiertueella nostanut koulutusta ja lähellä olevan peruskoulun merkitystä vahvasti esille.
Lue lisää24.7.2020

23.7.2020

Keskusta on lujasti ajanut Suomeen laajaa yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkostoa.
Tämä linja jatkuu nykyisen hallituksen aikana. Kiitos tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen Suomen eteen tekemästäsi työstä.
Lue lisää22.7.2020

Korona on vaikuttamassa merkittävästi maailmantalouteen. Tulemme näkemään myös kilpailun siitä, minkä maanosan talous pystyy parhaiten koronan vaikutuksiin vastaamaan.
Lue lisää20.7.2020

Keskustelu on nyt edennyt perinteiseksi työmarkkinajärjestöjen väliseksi kiistaksi. Tätä ei pidä pelätä, sen voi ottaa myös merkkinä asian edistymisestä. Asiaa on toki katsottava yhdessä työmarkkinajärjestöjen, etenkin kassoja hoitavien ammattijärjestöjen kanssa.
Laaja yhteiskunnallinen keskustelu on tarpeen, koska valuvika on ilmeinen. Pidän yleistä ansioturvaa mahdollisena. Paikka tämän linjaamiselle avautuu viimeistään sosiaaliturvaa uudistavassa parlamentaarisessa työssä.
Järjestelmä kaipaa kipeästi muitakin muutoksia. Yksinyrittäjien sosiaaliturva on eräs tällainen. Järjestelmällistä työtä kaikkien pienimpien eläkkeiden nostamiseksi on myös jatkettava.
Lue lisää13.7.2020

Kannustan myös jokaista meitä suomalaista oman kukkaron puitteissa valitsemaan kaupasta mahdollisimman LAADUKASTA kotimaista.
Sillä miten meidän ruoka tuotetaan, on aivan valtaisa merkitys. Oma ympäristöystävällinen ruoka on äärettömän arvokas asia.
Lue lisää10.7.2020

Hallituksessa olemme tehneet työtä kaikkien pienituloisimpien eläkeläisten eteen. Kaikkein pienimpiä eläkkeitä onkin nostettu.
Samoin haluamme parantaa pienten lasten perheiden olosuhteita. Esitetty perhevapaauudistus tuo enemmän yhteistä aikaa pienten lasten perheille.
Meillä on edelleen paljon epäkohtia. Yksinyrittäjien sosiaaliturva on eräs tällainen.
Samoin järjestelmän väliinputoajia ovat ne lomautetut, jotka jäävät ansiosidonnaisen ulkopuolelle sen vuoksi, etteivät ole ymmärtäneet liittyä johonkin lukuisista työttömyyskassoista.
Lue lisää7.7.2020

Seksuaalirikosten uhrin asemaa on ehdottomasti parannettava ja teoista tuomittavia rangaistuksia kiristettävä. Etenkin lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat eräitä kauheimpia rikoksia, mitä voi olla. Niiden vaikutukset kestävät uhrin koko loppuelämän.
On todettava ääneen, että uhrin asema ei ole ollut Suomessa kunnossa. Rikoksiin syyllistyneet ovat liian usein päässeet liian vähäisillä rangaistuksilla. Keskusta tukee oikeusministeriön tähän puuttuvaa työtä ja vaadimme asian ripeää käsittelyä.
Lue lisää5.7.2020

Koko alaa ja kaikkia sen yrittäjiä ei ole hyvä tuomita. Lakien ja minimiehtojen polkeminen pitää saada kitkettyä, jotta sääntöjä noudattavat yritykset voivat pärjätä paremmin.
Lue lisää1.7.2020

Eilen tuli 75 vuotta siitä, kun Maaseudun Nuorten Liitto, nykyinen Suomen Keskustanuoret, perustettiin Salossa pidetyssä kokouksessa. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Johannes Virolainen.
Tässä kuvassa olen syksyllä 2009 Kuusamossa Keskustanuorten tapahtumassa Antti Kurvisen kanssa. Tuskinpa olisin tuolloin arvannut, että vuosikymmen myöhemmin minä olen Suomen Keskustan puheenjohtaja ja Antti on eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
Lue lisää30.6.2020

Sotea on väännetty monta vaalikautta. Nyt aika saada uudistus läpi. Ei muutoksen itsensä vuoksi, vaan siksi, että kunnilta alkaa rahat loppua ja ihmiset ovat oikeutettuja yhdenvertaisiin palveluihin, asuivatpa missä tahansa.
Keskustalle tärkeintä soteuudistuksessa on suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen ihmisten lähellä ja saatavilla – asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta.
Lue lisää24.6.2020

Meillä keskustalaisilla on kuitenkin nyt myös paljon muuta ajateltavaa kuin Oulun puoluekokous. Keskustalainen järjestötyö on käynnistettävä toden teolla koronakevään jäljiltä. Meidän on mentävä jälleen ihmisten pariin ja tähän on paljon muitakin kuin vain fyysisiä keinoja.
Lue lisää13.6.2020

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin puhe puoluevaltuustossa Helsingissä 13.6.2020.
Koko maan kehittäminen on asia, joka erottaa Keskustaa ratkaisevalla tavalla muista puolueista. Toki Keskusta on kokonaisuus. Alueellisuuteen yhdistyy sosiaalireformistinen linja, joka tukee vahvaa perusturvaa ja , jokaisen mahdollisuuksia. Köyhän asiaa on elinikäinen oppiminen.
Ja kun tähän yhdistää vielä vihreyden, on keskustan kolmio valmis.
Lue lisää6.6.2020

Haluan jatkossakin Keskustan puheenjohtajana edistää koko Suomen tasapainoista kehittämistä. Myös tulevassa sote-ratkaisussa keskustalainen palveluja asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta puolustava linja täytyy saada vahvasti näkymään. Ihmisläheinen, keskustalainen vaihtoehto eheyttää ja kiinteyttä suomalaista yhteiskuntaa. Mutta meidän oma järjestöväkemme tarvitaan täysipainoisesti mukaan tähän työhön.
Lue lisää