Utsjoki
Utsjoki on Suomen pohjoisin kunta ja aikoo jatkossakin säilyä itsenäisenä ja omaleimaisena. Erittäin hyvä niin, tällaisia helmiä pitää varjella.
Kuntalaisten luonteesta kertoo se, että vaikka kuinka haastavat olosuhteet elää ja tehdä työtä olisikaan, aina uskotaan tulevaan. Utsjoen lähinaapurina on Norja, joten varsin kansainvälinenkin paikka on.
Kirjoituksia paikkakunnalta Utsjoki
28.11.2018
Kalastuslakia esitetään muutettavaksi niin, että sillä mahdollistetaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen asukkaille kausilupa kotikunnan alueen valtion virtavesiin.
Viehekalastuksen salliva lupa olisi omakustannehintainen ja alle 18-vuotiaille maksuton. Keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Katri Kulmuni on tyytyväinen, että tämä Ylä-Lapin ihmisten paikalliselle elämäntavalle tärkeä muutos saadaan vietyä läpi vielä tämän hallituskauden aikana.
Lue lisää1.11.2018
Tiedote medialle 1.11.2018
Metsähallitus on tehnyt päätöksensä luontopalveluille kansallispuistojen ja retkeilyalueiden korjausvelan paikkaamiseksi esitetyistä lisärahoista. Lapin osalta palvelurakenteen kehittämiseen ja korjaamiseen on tulossa rahaa Napapiirin retkeilyalueelle, Auttikönkään luonnonsuojelualueelle sekä Pallas–Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistoihin
Lue lisää20.3.2015
Inarin Kuukkelin pihalla tuli varsin selväksi, että saamelaisten oikeuksista on käyty nyt keskustelua liian kovilla kierroksilla jo liian kauan. Toivottavasti pahimmat ylilyönnit on nyt nähty, ja asiaa voitaisiin katsoa jälleen maltillisin mielin yhteisiä tekijöitä etsien.
En enää tunnista saamelaiskeskustelusta sitä hyvää, eteenpäinvievää yhteishenkeä, jota vielä joku aika sitten oli paljonkin.
Lue lisää20.3.2015
Terkkuja tien päältä. Taivallan tänään Utsjoelta Tornioon Lapin läpi. Matkaa suuntaansa sellaiset 600 kilometriä. Suunnilleen sama kuin Helsingistä Ouluun.
On tämä meidän maakunta valtavan suuri. Saamani pitkämatkailaisen vastaanotto Utsjoella ja pub Rastigaisassa oli mitä mieleenpainuvin. Kiitokset kaikille läsnäolleille.
Lue lisää