13.7.2020

Ruokatuotteiden kotimaisuusaste on tällä hetkellä varuskunnissa noin 75 prosenttia - me pystymme vielä parempaan

Kannustan myös jokaista meitä suomalaista oman kukkaron puitteissa valitsemaan kaupasta mahdollisimman LAADUKASTA kotimaista.

Sillä miten meidän ruoka tuotetaan, on aivan valtaisa merkitys. Oma ympäristöystävällinen ruoka on äärettömän arvokas asia.

Ruokatuotteiden kotimaisuusaste on tällä hetkellä varuskunnissa noin 75 prosenttia. Me pystymme vielä parempaan.

Kannustan myös jokaista meitä suomalaista oman kukkaron puitteissa valitsemaan kaupasta mahdollisimman LAADUKASTA kotimaista.

Sillä miten meidän ruoka tuotetaan, on aivan valtaisa merkitys. Oma ympäristöystävällinen ruoka on äärettömän arvokas asia.

Totuus on, että maatalous on maailmalla mennyt hintakilpailun kautta monessa kohdin kestämättömään suuntaan.

Brasiliassa sademetsää tuhotaan karjatalouden tieltä, Aasiassa monin paikoin eläinten olosuhteet ovat luokattoman huonot ja Yhdysvalloissa on siirrytty perheviljelystä teollisuuslaitoksia muistuttaviin olosuhteisiin, jossa lihan määrää nostetaan hormooneilla epäluonnolliselle tasolle.

Meidän on Suomessa pidettävä huoli, että meillä suunta on jatkossakin oikea. Itsestään tämä ei tapahdu – hyvät työolosuhteet, ympäristön huomioiminen, ruoan puhtaus ja turvallisuus – kaikki näkyy myös hinnassa.

Lähellä olevien lampoloiden, perheviljelmien ja oman maan perunoiden sijaan ostamme liian helposti kaukaista tuontitavaraa tuntematta lainkaan niiden alkuperää tai tuotanto-oloja. Tomaatteja Espanjasta, lampaanlihaa Uudesta-Seelannista, juustoja Hollannista, kanaa Thaimaasta.

Kannattaa pysähtyä tätä miettimään myös hieman pitemmälle. Oma ruoka on paitsi kansallista varautumista kaikkeen tulevaan, myös meidän velvollisuus muita kansakuntia kohtaan. Heittäytymällä globaalin elintarvikemarkkinan varaan olisimme ainoastaan osa ongelmaa, emme ratkaisua.

Pidetään mielummin ohjat omissa käsissä. Viljelijältä lupa vaatia hyvää, mutta on muistettava, että se myös maksaa.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006570387.html