3.3.2020

Katrin Kynästä: Muuttoliikkeen tilanteesta Turkin ja Kreikan rajalla

EU-ministerivaliokunta kokoontui tänään käsittelemään asiaa ylimääräiseen kokoukseen. Tilannetta käsitellään huomenna EU:n ministerikokouksissa. Keskusta pitää välttämättömänä, että EU:n ulkorajat pitävät. Kreikalle ja Bulgarialle on taattava riittävät resurssit EU:n ulkorajojen suojaamiseksi. Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin työlle on annettava kaikki tuki.

Uutiset Turkista ja suuren siirtolaisten määrän liikkumisesta Euroopan rajoille ovat herättäneet vilkasta julkista keskustelua ja ymmärrettävästi huolestuttaneet monia myös täällä Suomessa.

EU-ministerivaliokunta kokoontui tänään käsittelemään asiaa ylimääräiseen kokoukseen. Tilannetta käsitellään huomenna EU:n ministerikokouksissa.

Keskusta pitää välttämättömänä, että EU:n ulkorajat pitävät. Kreikalle ja Bulgarialle on taattava riittävät resurssit EU:n ulkorajojen suojaamiseksi. Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin työlle on annettava kaikki tuki.

Turkin on noudatettava EU:n kanssa maaliskuussa 2016 tekemäänsä sopimusta muuttoliikkeistä. Yhdessä sovitusta poikkeavat toimet eivät ole hyväksyttäviä.

Suomessa on tehty monia toimia siirtolaisvirtojen hallitsemiseksi. Yhteistä rajavalvontaa ja virastojen toimintaa onkin kehitetty, varautumis- ja valmiussuunnitelmat ovat ajan tasalla. Hyvä varautuminen on välttämätöntä suomalaisten turvallisuuden ja kansallisen järjestyksen takaamiseksi.

Suuressa kuvassa siirtolaiskriisi ei toki lopulta ratkea Euroopan maaperällä tehtävin toimin. Se edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja päättäväisiä toimia EU:n ulkorajojen suojelemiseksi sekä muuttoliikkeen juurisyiden parissa ja konfliktien ratkaisemisessa lähtöalueilla. Turvapaikanhakuprosessiin tarvitaan EU:n ulkopuolelle perustettavia järjestelykeskuksia, joissa hakemukset voidaan käsitellä hallitusti ja oikeudenmukaisesti.

Kehysriihessä päätöksiä akuuttiin kriisitilanteeseen vastaamiseksi ja sillan luomiseksi tulevaan

8.4.2020

Koronakriisin myötä suomalainen yhteiskunta on uuden edessä. Tarvitsemme uutta ajattelua, arvokeskustelua ja yhteenkuuluvuutta. Perimmäisin kysymys on yhteiskuntarauhan turvaaminen.

 

Talouden puolella velkaannumme miljardien edestä, vähintään kaksinumeroisella summalla. Kun nyt on välttämätöntä vastata akuuttiin kriisiin miljardien eurojen edestä, on meillä tulevaisuudessa entistäkin suurempi vastuu pitää huolta yhteisestä isänmaastamme.

Lue lisää
Katrin kynästä: Tiukennuksia rajanylitykseen koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi

7.4.2020

Olen saanut runsaasti palautetta lappilaisilta tämän asian tiimoilta sekä lukenut useiden lappilaisten lääkäreiden kannanottoja. Monet kotimaakuntani ihmiset ovat perustellusti huolissaan siitä, että tautia kantautuu helposti rajan ylitse Suomeen. Yhtenä syynä tähän huoleen on se erilainen strategia, jonka Ruotsi on valinnut koronaepidemian suhteen, ja Ruotsin paljon suuremmat kuolleisuusluvut. Tämä on täytynyt ottaa vakavasti.

Lue lisää
Katrin kynästä: Selvitysryhmä arvioimaan koronaviruksen taloudellisia vaikutuksia

6.4.2020

Taloudenkin osalta aivan keskeistä on, että koronavirustestausten määrää lisätään massiivisesti, jotta tietäisimme tarkalleen, miten sulkutoimet ovat vaikuttaneet. Se taas mahdollistaa tiedon, milloin voimme alkaa asteittain purkamaan rajoitteita.

Lue lisää
Osanottoni Pertti Paasion perheelle ja Sosialidemokraattiselle puolueelle.

4.4.2020

Suomalainen valtiomies, entinen ulkoministeri ja SDP:n puheenjohtaja Pertti Paasio on siirtynyt ajasta iäisyyteen. Paasion tunteneet kuvailevat häntä työväenliikkeen kasvattina, taitavana poliitikkona ja humaanina ihmisenä. Hänen elämäntyöstään on opittavaa yli puoluerajojen. Osanottoni Paasion perheelle ja Sosialidemokraattiselle puolueelle.

Turkulainen Pertti Paasio polveutui poliitikkosuvusta, myös hänen isänsä Rafael Paasio oli toiminut SDP:n puheenjohtajana ja kahdesti pääministerinäkin. Pertti Paasio oli kansanedustajana 1975-79 ja 1982-96, ulkoministerinä 1989-91 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä 1996-99. Jäätyään pois valtakunnanpolitiikasta hän vaikutti vielä pitkään Turun kunnallispolitiikassa.

Lue lisää
Katrin kynästä: Suomalaisilta laaja tuki kotimaisen ruoantuotannon vahvistamiselle

1.4.2020

Suomalaisen ruoantuotannon turvaamisen on oltava kansallinen tavoite yli kaikkien puoluerajojen, ja sen tulee näkyä poliittisissa päätöksissä. Kiitos maanviljelijöille, jotka tuotte leivän pöytäämme!

Lue lisää
Katrin kynästä: Rajoitukset jatkuvat kuukaudella 13.5.2020 asti

30.3.2020

Epidemian torjunta on meidän jokaisen vastuulla. Kaikkia sääntöjä ja ohjeistuksia pitää noudattaa. Tämä vaatii meiltä kaikilta uhrauksia ja pitkäjännitteisyyttä, mutta Suomen kansa on selvinnyt pahemmastakin.

Lue lisää

Katrista matkan varrella sanottua

"Katrin valinta on  alku uuteen nousuun. Katrin asenne ja raikas olemus antavat meille kaikille suomalaisille toivon valoisasta tulevaisuudesta."