5.2.2020

Katrin kynästä: Runebergin päivä

Tänään vietettiin Runebergin päivää, kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivän muistoksi.

Tänään vietettiin Runebergin päivää, kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivän muistoksi. Monien kauppojen leivonnaistiskeillä Runebergin päivän läheisyys on näkynyt jo viikkojen ajan. Runebergin merkitys kansallisen heräämisen aikana 1800-luvulla oli suomalaiselle identiteetille mittaamattoman arvokas. Hänen muistonsa vaaliminen ei näytä olevan laantumassa.

Tänään päivääni kuuluivat mm. ekumeeninen juhlajumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkossa sekä valtiopäivien avajaiset eduskunnassa. Molemmat perinteikkäitä, arvokkaita tapahtumia. Vaikka poliitikkoja paljon arvostellaan, syystä ja syyttä, niin kansanvaltaa on kuitenkin syytä kunnioittaa. Demokratia ei ole tullut tähän maahan ilmaiseksi. Toivon menestystä nyt alkavien vuoden 2020 valtiopäivien työlle!

Katrista matkan varrella sanottua

"Katri on koko Suomen kannusttava voima Utsjoelta aina Hankoon saakka. Katrin nuorekkaan tarmokkaalla otteella uskon keskustan kannatuksen lähtevän nousuun. Katrin monipuoliselle kielitaidolle ja yhteistyölle löytyy käyttöä yli puoluerajojen. Keskusta tarvitsee kokoavan voiman, reippaan, raikkaan, topakan ja luottamusta nauttivan puheenjohtajan."