10.2.2020

Katrin Kynästä: Kierros Varsinais-Suomessa

Liikennepuolella perusväylänpitoon tuli tämän vuoden alussa 300 miljoonan euron lisäpanostus. Tällä saadaan monta tienpätkää parempaan kuntoon.

Myös valtakunnallisesti tärkeimpiä raideyhteyksiä halutaan kehittää. Hallitus on sitoutunut vahvasti Turun tunnin junan, pääradan ja itäradan edistämiseen.

Olen ollut tänään kierroksella kauniissa ja vireässä Varsinais-Suomessa. Ohjelmassa on ollut yleisötilaisuuksia, tapaamisia ja yritysvierailuja Turussa, Raisiossa, Laitilassa ja Kalannissa.

Ihmisten vastaanotto oli todella lämmin ja päivään mahtui monia hyviä kohtaamisia. Kotiinviemisinä on taas paljon uusia ideoita Keskustan puheenjohtajan ja valtiovarainministerin tehtäviin.

Minulla oli kunnia tavata myös pitkän linjan valtiomies ja maatalousvaikuttaja, ministeri Heikki Haavisto. Politiikkaa yhä tarkasti seuraava Haavisto valoi uskoa Keskustan uuteen nousuun.

Illalla avasimme uratarinoitamme yhdessä vaikuttajanaisten, Turun Musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin strategiajohtaja Leena Setälän kanssa.

Varsinais-Suomessa välittyy positiivinen tunnelma. Alueen kehitys on ollut viime vuosina huimaa. Telakka-, auto- ja perusteollisuuden nousu luovat näkymää pitkälle tulevaisuuteen.

Varsinais-Suomen ja koko maan kehityksen kannalta on välttämätöntä turvata osaajien saatavuus ja alueiden saavutettavuus. Tämä edellyttää panostuksia erityisesti koulutukseen ja liikenneyhteyksiin.

Päätöksiä on jo tehty. Turun yliopistossa käynnistyy ensi syksynä alueen osaamistarpeita palveleva kone- ja materiaalitekniikan diplomi-insinöörikoulutus. Lisäksi nopeiden täsmä- ja muuntokoulutusten rahoitusta on lisätty.

Liikennepuolella perusväylänpitoon tuli tämän vuoden alussa 300 miljoonan euron lisäpanostus. Tällä saadaan monta tienpätkää parempaan kuntoon.

Myös valtakunnallisesti tärkeimpiä raideyhteyksiä halutaan kehittää. Hallitus on sitoutunut vahvasti Turun tunnin junan, pääradan ja itäradan edistämiseen.

Rahoitus on tärkeiden hankkeiden suurin koetinkivi. Valtiolla ei ole varaa rahoittaa arviolta yhteensä 10 - 15 miljardin euroa maksavia hankkeita yksin. Tarvitaan yhteistyötä kuntien kanssa ja uusia rahoituslähteitä Suomesta ja Euroopasta.