13.2.2020

Katrin Kynästä: Edellisen hallituksen dieselselvitys

Keskusta haluaa jatkossakin tukea uusiutuvia kotimaisia polttoaineita, kuten biodieseliä ja biokaasua. Pyörien täytyy pysyä pyörimässä!

Uutisointi dieselselvityksestä on herättänyt paljon keskustelua. Kyse on tosiaankin selvityksestä, ei esityksestä. Selvityksen tilasi edellinen hallitus.

Keskusta ei halua hankaloittaa ihmisten liikkumista etenkään siellä, missä joukkoliikenne ei toimi. Olemme sitoutuneet vain indeksikorotukseen ja hyödyttömäksi käyneen parafiinisen dieselin tuen poistoon.

Keskusta haluaa jatkossakin tukea uusiutuvia kotimaisia polttoaineita, kuten biodieseliä ja biokaasua. Pyörien täytyy pysyä pyörimässä!

Katrista matkan varrella sanottua

"Olen tuntenut  Katrin yli 10 vuotta  ja nähnyt hänen kasvunsa Tornion varavaltuutetusta valtuuston puheenjohtajaksi, kansanedustajaksi, puolueen varapuheenjohtajaksi ja ministeriksi. Monipuolinen osaaminen on huomattu niin paikallisesti kuin kansallisesti. Puoluekokouksissa  jäsenistö on tunnistanut  Katrin taidot, luottanut nuoreen, vahvaan ja kielitaitoiseen naiseen ja antanut sen mukaisesti vastuuta. Keskustan kansanliikkeellä on  vaikeissa tilanteissa aina ollut rohkeutta  luottaa nuoriin ja energisiin henkilöihin. Luota sinäkin Katrin kykyyn uudistaa puolue ja laittaa Keskusta kuntoon."