23.4.2020

Etenkin ikäihmisille tämä korona-aika on ollut vaikea

Vaikka mikään ikäluokka ei ole taudilta turvassa, on korona lähtökohtaisesti paljon kohtalokkaampi vanhemmalle väestölle. Suojellaksemme heitä olemme joutuneet tekemään kovia päätöksiä ikäihmisten eristämisestä. Tällä on haluttu suojella näitä ihmisiä, jotka rakentaneet tämän maan meille hyväksi

Etenkin ikäihmisille tämä korona-aika on ollut vaikea. Vaikka mikään ikäluokka ei ole taudilta turvassa, on korona lähtökohtaisesti paljon kohtalokkaampi vanhemmalle väestölle. Suojellaksemme heitä olemme joutuneet tekemään kovia päätöksiä ikäihmisten eristämisestä. Tällä on haluttu suojella näitä ihmisiä, jotka rakentaneet tämän maan meille hyväksi.

Ymmärrän, että kuluneet viikot ovat olleet henkisesti kuormittavia. Moni vanhus on kokenut karanteeniajan rangaistuksena. Etenkin yksinäisille vanhuksille ja laitoshoidossa oleville aika on ollut rankkaa. Vanhuksiin kohdistuvilla rajoituksilla on ollut kovia vaikutuksia myös nuorempien ihmisten arkeen. Palvelutaloissa ja hoivakodeissa asuvia läheisiä ei voi nyt käydä tapaamassa. Myös matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet siihen, etteivät kauempana asuvat omaiset ole päässeet auttamaan mummojen ja pappojen arkea.

Itsekään en ole voinut nyt tavata eräitä iäkkäitä omaisiani. Ajatukseni ovat usein heidän luonaan. Me voimme kuitenkin pitää yhteyksiä vanhuksiin eri tavoin. Monet ikäihmiset ovat opetelleet nyt myös videopuheluiden käyttöä sekä esimerkiksi seuranneet omien yhteisöjensä lähetyksiä Internetin ja sosiaalisen median välityksellä. On ilahduttavaa kuulla, miten monella paikkakunnalla on järjestetty vapaaehtoista auttamista, kauppakassien kuljettamisesta pihatöiden tekemiseen. Läheisistä ja naapureista pidetään huolta. Suomalaisuuden parhaat piirteet nousevat esiin.

Suomenmaan pääkirjoituksessa oli käsitelty tätä samaa aihetta. Siinä muistutetaan mm. siitä, että säiden lämmitessä ikäihmisiä voidaan tavata ulkosalla vaikkapa termoskahvien merkeissä – kunhan vain muistetaan turvavälit!

Kirjoituksen linkki: https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6%2F3%2F600837%2Ff4c5ae4958&fbclid=IwAR2PmQrA8Y2gvDbF4iO_PB2dwdZwdkyQPs-u8TCq_XN0TwyohujXvJDSVyg

"Toivomme molemmat, että tilanne normalisoituisi mahdollisimman nopeasti ja pääsisimme taas elämään ilman näitä puomeja"

24.5.2020

Hallituksen tavoite on minimoida koronatartunnat. Näin on toki kaikkien kulkutautien osalta, vaikka joku muuta väittäisikin.

Tapaan tässä haaparantalaista kansanedustajakollegaani Ida Karkiaista. Kävimme tilannetta läpi poikkeuksellisesti ja aivan kirjaimellisesti rajan yli. Kaksoiskaupunkimme keskellehän on pystytetty raja, mikä tuntuu omituiselta.

Lue lisää
Eurooppa-politiikassa on noussut viime päivänä keskusteluun

22.5.2020

Eurooppa-politiikassa on noussut viime päivänä keskusteluun Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin esitys 500 miljardin euron suuruiseksi EU:n elpymisrahastoksi. Elpymisrahaston kautta annettaisiin mahdollisesti suoria avustuksia jäsenmaille.

Suomi ottaa asiaan virallisesti kantaa, kun saamme eteemme selkeän ja konkreettisen esityksen Euroopan komissiolta. Sellaista ei ole vielä olemassa.

Lue lisää
Nautitaan keväästä turvallisesti!

21.5.2020

Vaikka meidän kaikkien on nyt pidettävä kiinni näistä ohjeistuksista, on varmasti ulkona liikkuminen ja luonnon rauhassa oleskelu kaikille hyväksi. Hyvää helatorstaita!

Lue lisää
Rajoituksia puretaan askel kerrallaan

19.5.2020

Hallitus on linjannut tänään ravintoloiden avaamisesta kesäkuun alusta alkaen. Ensivaiheessa ravintolat voivat ottaa sisään puolet normaalista asiakasmääristä. Ravintolat voivat olla auki klo 23 asti ja anniskella klo 22 asti.

Asiakaspaikkarajoite ei koske ulkotererasseja, mutta ihmisten turvallisuudesta on silti huolehdittava.

Lue lisää
Mitä maksaa? -ohjelmassa mukana keskustelemassa Suomen talouspolitiikasta

18.5.2020

Suomessa on ollut keskustalainen valtiovarainministeri edellisen kerran vuonna 1987, eli omana syntymävuotenani. Moni onkin ollut kiinnostunut siitä, mitä on keskustalainen talouspolitiikka 2020-luvun Suomessa?
 

Lue lisää
Kaatuneiden muistopäivänä: Sankareitamme kunnioittaen

17.5.2020

Tänään vietetään kaatuneiden muistopäivää sodissamme menehtyneiden vainajien muistoksi. Välirauhan keväästä 1940 alkaen päivää on vietetty toukokuun kolmantena sunnuntaina. Mannerheim määräsi tätä päivää vietettävän ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä” – Sittemmin päivä on vakiintunut kaikkien Suomea koskeneiden sotien uhrien muistopäiväksi.

Lue lisää

Katrista matkan varrella sanottua

"Nuoresta iästä huolimatta Katri on osaava ja kokenut politiikan tekijä."