Yhteisvelkaa vai ei?

EU:ssa on siirrytty aikakauteen, jossa eräiden sinällään hyvien tavoitteiden nimissä ja ratkaisuna vakaviin ongelmiin rakennetaan erilaisia yhteisvelkamekanismeja. Koronaelvytyksen jälkeen Euroopan puolustuksen vahvistamiseksi haetaan uutta rahoitusvälinettä, ja kukapa tässä maailmanajassa haluaisi vastustaa Euroopan puolustusta? Ehkä seuraavaksi ympäristötavoitteiden nimissä tehdään seuraava paketti?

Kannatan ehdottomasti niin Suomen kuin Euroopan puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden parantamista. Kunpa kaikki Euroopan maat olisivat hoitaneet maanpuolustuksen asiat yhtä hyvin kuin Suomi! En kuitenkaan pidä tästä ajattelutavasta, että hyvien tavoitteiden nimissä ajetaan jatkuvasti uusia velkajärjestelyitä ja syvenevää integraatiota. Kannan huolta myös siitä, johtaako tämä EU:n yhtenäisyyden edistämiseen, vai lisääkö se lopulta hajanaisuutta ja antaa kasvualustaa etenkin EU:n syventämistä vastustavan laitaoikeiston kasvulle. Ainakin meillä pitäisi käydä rehellinen keskustelu asioista oikeilla nimillä.

EU:n perussopimuksiin kuuluvan Lissabonin sopimuksen 123 ja 125 artikla sääntelevät EU:n erilaisten luottojärjestelyiden ja jäsenvaltioiden yhteisvastuun kieltoja. Nämä niin sanotut No monetary financing (Ei rahallista rahoitusta) ja No bailout (Ei pelastuspakettia) -lausekkeet on ymmärretty yleisesti ottaen siten, että EU ei voi ottaa lainkaan velkaa. Tämä ei ole toki koko totuus, sillä perussopimusten mukaan Euroopan komissiolla on valtuudet lainata kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta EU:n puolesta. Se on vakiintunut nimi velkapaperimarkkinoilla, ja sillä on historiaa joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuista viimeisten 40 vuoden aikana. 
 
EU:n lainanottoa toteutetaan useilla eri instrumenteilla, kuten EU-obligaatioilla, EU:n velkakirjoilla ja Next Generation EU Green Bonds -obligaatioilla. Komissio hyödyntää myös erilaisia rahoitustekniikoita, kuten syndikointia ja huutokauppoja. Komissio tiedottaa suunnitelluista rahoitusmääristään markkinoille puolivuosittaisilla rahoitussuunnitelmilla, jotka kattavat seuraavat kuusi kuukautta.

Euroopan komissio käyttää EU:n joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuista saatavia tuottoja EU:n politiikkaohjelmien rahoittamiseen. Merkittävä EU:n joukkovelkakirjoilla tällä hetkellä rahoitettava politiikkaohjelma on Next Generation EU-elpymisväline, jonka puitteissa EU:n odotetaan keräävän jopa 712 miljardia euroa (ohjelman enimmäismäärärahoista, jotka ovat 806,9 miljardia euroa) vuoteen 2026 mennessä. EU laskee liikkeeseen myös EU-joukkovelkakirjoja rahoittaakseen lainoja EU:n naapurimaille, mukaan lukien tuki Ukrainalle.

Lainanotto on vain yksi monista rahoitusvälineistä, joita EU käyttää politiikkansa rahoittamiseen.

* * *

Viime päivinä Suomessa on käyty keskustelua siitä, onko Euroopan unionin 150 miljardin euron Safe-rahoitusväline yhteisvelkaa vai ei. Pääministeri Petteri Orpon mukaan se ei ole, mutta esimerkiksi eduskunnan suuren valiokunnan kuulemat asiantuntijat, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti ja valtiotieteen tohtori Vesa Vihriälä käyttävät välineestä nimitystä yhteisvelka asiantuntija-lausunnoissaan.

Valtiovarainministeriön asiantuntijan, finanssineuvos Antti Kekäläisen mukaan uusi rahoitusväline on lainaa, jonka EU ottaa markkinoilta ja lainaa sitä eteenpäin jäsenvaltioille. Lainan vakuutena käytetään EU:n omien varojen ja monivuotisen budjetin välistä liikkumavaraa, mikä antaa sille yhteisvelan luonteen. (Ilta-Sanomat, 19.5.2025)

Lainan käyttötarkoitus on rajattu tiukasti puolustus-hankintoihin. Kekäläisen mukaan ”siinä mielessä se on yhteisvelkaa, että siinä käytetään yhteistä EU:n budjetin liikkumavaraa velan ottamiseksi markkinoilta. Mutta siinä mielessä se taas ei ole yhteisvelkaa, että se annetaan eteenpäin lainana jäsenvaltiolle, ja jokainen jäsenvaltio vastaa itse lainasta ja sen käyttötarkoitus on tiukasti rajattu”.

Euroopan komission harjoittaman ”normaalin lainaamisen” lisäksi toteutetun Next Generation EU-elpymisvälineen (ns. koronaelvytys) piti olla kertaluonteinen elvytysväline, jolla vastattiin ennakoimattomaan kriisiin, koronaan. Perussopimuksista löydettiin tätä varten kriisipykälä, artikla 122, joka käsittelee luonnonkatastrofeja ja poikkeuksellisia tapahtumia.

Suomen maksuosuus tästä elpymisvälineen avustusmuotoisesta tuesta (421,1 miljardia euroa) on noin 7,2 miljardia euroa. Suomi saa elpymisvälineestä avustuksia yhteensä enintään 2,6 miljardia euroa. Suomi ei ole toistaiseksi päättänyt hakea lainamuotoista tukea elpymis- ja palautumistukivälineestä. Suomen laskennallinen vastuu elpymisvälineen lainamuotoisesta osuudesta (385,8 miljardia euroa) on kokonaisuudessaan noin 6,6 miljardia euroa. Tämä Suomen vastuu voisi realisoitua, jos elpymisvälineestä lainaa ottanut jäsenvaltio ei pystyisi maksamaan lainaansa takaisin tai takausvastuussa olevat jäsenvaltiot eivät pystyisi suoriutumaan vastuustaan. 
 
On selvää, että kun nyt puolustuksen nimissä jatketaan tietä uudelle yhteisvelalle, vedoten samaan kriisipykälään artikla 122, kuten koronassakin, ei tälle tielle ole loppua. Minusta läpinäkyvämpää veronmaksajia kohtaan on, että nämä menolisäykset tehdään kansallisiin budjetteihin. Ja rehtiä tietenkin on kertoa, että myös nyt puolustukseen käytämme yhteistä velkamekanismia, josta olemme lopulta kollektiivisesti vastuussa, jos joku jäsenmaa ei velvoitteitaan suorittaisi, mitä voi tietenkin pitää epätodennäköisenä.

Koronapaketin luvattiin jäävän ainutkertaiseksi, sen aitoa hyötyä voi perustellusti kyseenalaistaa ja olemme suurissa ongelmissa edes sen korkojen maksun kanssa, puhumattakaan lainanlyhennyksistä. 
 
Jokainen askel kohti yhteisvelkaa ansaitsee huolellisen oikeudellisen ja poliittisen keskustelun – ja myös selvittämisen, onko meillä muita vaihtoehtoja näiden hyvien tavoitteiden toteuttamiseksi ilman niitä poliittisia ja muita riskejä, mitä yhteisvelkajärjestelyt pitävät sisällään. 
 
Ja lopulta kaikki kytkeytyy tietenkin julkisten talouksien tilaan. Onko hyvä, että jäsenmaat ovat velkaantuneita ja hiljalleen myös Euroopan unioni?