Vierailijakolumni: Tuloeroista tase-eroihin

Kasvavat alueelliset erot herättävät huolta Suomessa ja maailmalla. Monet maaseudun ja lähiöiden ihmiset kokevat, että heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Eri puolilla maailmaa onkin syntynyt voimakkaita protestiliikkeitä. On puhuttu jopa alueiden kostosta.

Luin hiljattain toimittaja Annastiina Heikkilän kirjaa ”Miksi Ranska raivoaa?”. Heikkilä kuvaa, miten taloudelliseen ahdinkoon ja arkipäivän haasteisiin ajautunut alempi keskiluokka lähti näyttämään joukkovoimaansa kaduille. Ihmiset kokivat, että heidän maksamillaan veroilla pönkitetään vain eliitin ja keskuskaupunkien asiaa.

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on ollut aina ihmisten kokemus ”samaan veneeseen” kuulumisesta. Hyvinvointiyhteiskuntamme keskeinen ajatus on, että jokaisella ihmisellä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet asuinpaikasta tai taustasta riippumatta. Tämä luo vakautta ja yhteiskuntarauhaa sekä tarjoaa parhaat lähtökohdat yritteliäisyydelle ja omien unelmien kurkottamiselle.

Tasa-arvolla ja sen alueellisella ulottuvuudella on keskeinen merkitys myös minulle. Olen lähtenyt politiikkaan pitääkseni pienimmän puolta.

Yrittäjyys ja työllisyys ovat keskeisiä keinoja tasa-arvon ja alueiden elinvoiman vahvistamisessa. Viime ja tällä vaalikaudella syntyneet yli 150.000 työpaikkaa ovat tuoneet työtä ja turvaa suomalaisperheisiin koko maassa. Kohentunut työllisyys on mahdollistanut merkittävät panokset esimerkiksi eläkkeisiin, perusturvaan, koulutukseen ja tienpitoon.

Toimeentulon ja tuloerojen tarkastelu ei kerro kuitenkaan koko kuvaa yhteiskunnan kehityksestä. Alueellisesti eriytyneessä maassa on tarkasteltava myös tase-eroja.

Mahdollisuus omistamiseen on ollut aina tärkeä osa suomalaista unelmaa. Sata vuotta sitten kahtiajakautuneen Suomen jälleenrakentamisen kulmakiveksi nostettiin torpparien mahdollisuus oman tilan ja lisämaiden hankintaan.

Ihmisiä on haluttu kannustaa myöhemminkin oman asunnon hankkimiseen ja varallisuuden kerryttämiseen. Vuosina 1945–50 syntyneet suuret ikäluokat ovatkin Suomen historian vauraimpia ihmisiä.

Vaarana on, että kehitys uhkaa pysähtyä. Pääoma- ja varallisuuserot eri alueilla asuvien ihmisten välillä ovat huolestuttavassa kasvussa. Jopa kolme miljoonaa suomalaista asuu alueilla, joissa asuntojen arvo on laskussa.

Harvaan asutulla maaseudulla voi olla vaikea saada asuntoaan kaupaksi. Pankilta ei tahdo saada luottoa uuden kodin rakentamiseen tai ostamiseen. Moni kaupunkilainen voi saada perinnöksi maaseudulta huonokuntoisen rakennuksen tai kiinteistön, jota on mahdoton saada myydyksi.

Useissa kaupungeissa asuminen on puolestaan liian kallista. Asumismenot syövät merkittävän osan perheiden toimeentulosta. Myös valtio joutuu tukemaan vuosittain yli 800.000 suomalaisen asumista yhteensä yli kahdella miljardilla eurolla. Varsinkin nuorilla on vaikea päästä kiinni omaan asuntoon.

Asuntosäästäminen on nähty perinteisesti keskeisenä kansalaishyveenä. Sen on nähty tuovan turvaa vanhuuden päiville ja antavan eväitä myös tuleville sukupolville.

Kasvaviin tase-eroihin on lähdettävä etsimään ratkaisuja. Asuntojen hintojen eriytymisellä voi olla suomalaisen yhteiskunnan ja talouden perusteita mullistavia vaikutuksia. Asiaa on tutkittava vakavasti. Myös kohdennettuja keinoja tarvitaan koko maan elinvoimaisuuden edistämiseksi.