Vanha juliste vihreästä tulevaisuudesta

Täällä parlamentissa on tapana, että monet mepit laittavat parlamenttirakennuksen käytävän seinälle, toimistonsa viereen, tauluja tai julisteita, jotka liittyvät jotenkin asianomaiseen meppiin tai hänen edustamaansa politiikkaan. Monet ovat käyttäneet oman, kotimaisen puolueensa vaalimainoksia. Mielestäni tapa on ihan hauska ja kertoo sekin demokratiasta eri maissa. Vaalijulisteet tulivat kuvaan mukaan heti, kun vapaita vaaleja alettiin Euroopassa järjestää.

Myös me olemme rakentaneet pienen kollaasiin Maalaisliiton ja Keskustan julisteista 1930-luvulta 1990-luvulta. Vaikka maailma on muuttunut, niin aatteemme ydinhän on muuttumaton.

Kuvassa on Keskustanuorten vuosikymmeniä vanha juliste, jossa on iskulauseena ”Kohti vihreämpää yhteiskuntaa”.

Irvileuat voivat tietenkin sanoa, että katsokaa nyt, noin vihreää tai vihervasemmistolaista politiikkaa se Keskusta on ennenkin tehnyt. Olipa eräs kokoomuslainen kuulemma Suomessa taannoin rinnastanut Keskustan ja kammottavan terroristijärjestö Hamasin, koska molempien tunnusväri on vihreä.

Keskustan vihreys tulee tietenkin ajalta paljon ennen vihreää puoluetta. Maalaisliiton liput ovat alusta saakka olleet vihreitä. Maalaisliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen kuvaili: ”Lippumme vihreä väri kertoo meille maasta ja maauskosta. Se on Jumalan kauniin luonnon vertauskuva.”

Ideologian tasolla vihreys ei tarkoita meille vain luontokeskeisyyttä, vaan ihmiskeskeistä vehreyttä. Se on luonnon ja ihmisen tasapainoa, kaupungin ja maaseudun välistä vuoropuhelua, luonnonvarojen kestävää käyttöä. Keskustassa luonto ei jouda museoon, vaan me olemme osa sitä. 
 
Keskustan nuoremman polven ryhtiliike 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa nimettiin ”Vihreäksi aalloksi”. Moni koki, että puolueesta on tullut liikaa vain asiainhoitaja. Löydettiin uudestaan Alkio ja alettiin soveltaa alkiolaisia oppeja moderniin yhteiskuntaan.

Vuoden 1983 eduskuntavaaleihin Marjatta Väänänen kehitteli tunnuslauseen: ”Vihreä liitto elämän puolesta”. – Eikä Marjatta Väänästä, puolueen oikeistolaisempaan siipeen luettua ja 1970-luvun taistolaisten horjumatonta vastavoimaa kulttuuripolitiikassa, kukaan voine väittää vihervasemmistolaiseksi.

Jos vihreälle tunnuskuvalle halutaan etsiä kansainvälisiä yhteyksiä, niin myös muilla agraaritaustaisilla Pohjolan puolueilla – Ruotsin, Norjan ja Viron Keskustapuolueilla – on logona vihreä apila. Samoin Islannin Edistyspuolue, joka on agraarijuurinen puolue, käyttää tunnusvärinään vihreää. Tähän veljespuolueiden luetteloon haluaisin lisätä myös Tanskan Venstren, joka nimestään huolimatta on agraaritaustainen, ei-sosialistinen puolue. Tosin sen tunnusväri on sininen.