26.8.2020

UPM:n ilmoitus suunnitelmasta sulkea Kaipolan paperitehdas Jämsässä on valtava isku paitsi Jämsään, myös Keski-Suomeen - ja koko Suomelle

Olen äärimmäisen surullinen kaikkien tehtaan työntekijöiden ja koko seudun puolesta.

Kaikki tarvittava apu on saatava nopeasti liikkeelle. Tästä huolimatta isku on valtavan kova.

Tämän viimein pitäisi herättää. Ilman teollisuutta emme voi ylläpitää nykymuotoista, kuitenkin hyvinvoivaa Suomea.

UPM:n ilmoitus suunnitelmasta sulkea Kaipolan paperitehdas Jämsässä on valtava isku paitsi Jämsään, myös Keski-Suomeen - ja koko Suomelle.

Olen äärimmäisen surullinen kaikkien tehtaan työntekijöiden ja koko seudun puolesta.

Kaikki tarvittava apu on saatava nopeasti liikkeelle. Tästä huolimatta isku on valtavan kova.

Tämän viimein pitäisi herättää. Ilman teollisuutta emme voi ylläpitää nykymuotoista, kuitenkin hyvinvoivaa Suomea.

Emme voi vain nostaa veroja ja lisätä menoja. Olemme avoin kansainvälisestä kaupasta elävä maa, joten verot näkyvät tuotteiden maailmanmarkkinahinnassa.

Suomen vienti ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus nojaa kuitenkin näiden pienten teollisuuskaupunkien tehtaisiin, sen työntekijöihin ja konepajoihin.

Suomessa on käyty pitkään aivan ihmeellistä keskustelua metsistä, metsätaloudesta ja teollisuuden kustannuksista.

Ikään kuin olisi ilmastoteko, jos meillä ei olisi tehtaita ja nykymuotoista metsätaloutta. Silloin meillä ei ole hyvinvointiakaan, mutta tuotteet maailmalle valmistettaisiin muualla.

Julkisessa keskustelussa on esitetty jatkuvasti erilaisia teollisuuteen kohdistuvia veronkiristyksiä. Yhtälö ei toimi. Emme voi avoimessa kilpailussa nostaa tuotannon veroja. Päinvastoin meidän tulee parantaa teollisuutemme kilpailukykyä.

Teollisuuden sähköveroa kevennetään neljännekseen vuoden vaihteessa. Myös päästökaupan sähkön hintaa nostavaa vaikutusta tulee kompensoida tehtaille. Dieselin veroa ei tule missään tapauksessa enää kiristää. Metsätalous pitää nähdä kokonaisuutena, ei minään äkkivääränä maailmanparannustoimintana.

Tämä kaikki on täysin päinvastaista mitä monet muut puolueet ovat jatkuvasti esittäneet. Osa vaatii jatkuvasti merkittäviä veronkiristyksiä kotimaiselle teollisuudelle. Tämä on tehty puhumalla ns. ympäristölle haitallisista tuista.

Nämä vaateet on torjuttu – ja tullaan torjumaan. Sen sijaan on katsottava, mitä hallitus voi näiden teollisten työpaikkojen eteen tehdä.

Kaiken tämän surun keskellä on hyvä muistaa, että metsäteollisuus myös uudistuu kohti biotaloutta. Kuidusta luodaan esimerkiksi haavalaastareita ja vaatteita.

Suurten muutosten keskellä jämsäläiset eivät saa jäädä yksin. On mietittävä uusia keinoja uusien näkymien synnyttämiseksi alueille.

Mutta surullinen päivä kerta kaikkiaan.