Turvaa EU:sta?

Tarkalleen ottaen sopimuksessa sanotaan: ”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti.” Lisäksi todetaan, etteivät turvatakuut vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden puolustuspoliittiseen statukseen ja että Nato on edelleen siihen kuuluville EU-jäsenmaille yhteisen puolustuksen perusta.

EU on yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pyrkinyt viime vuosina entistä vahvempaan rooliin ja yhtenäisempiin linjavetoihin suhteessa muuhun maailmaan. Unioni haluaa olla aktiivinen toimija erityisesti lähialueillaan mutta myös keskeisissä globaaleissa kysymyksissä.

Ranskan avunpyyntö nosti yhtäkkiä keskusteluun EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen ulottuvuuden. EU:n avunantolauseke on helposti mielletty EU:n vastineena Naton turvatakuille, mutta käytännön sovellutus on ollut hämärän peitossa. Myös ”aseellinen hyökkäys” sai uudenlaisen merkityksen, kun sitä sovellettiin terrori-iskun eikä tavanomaisten sotatoimien yhteydessä. Pääministeri Sipilä on todennut, että keskinäinen avunantovelvoite ei ole sama asia kuin sotilasliiton turvatakuut.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto on niin ikään selkeästi tuonut esiin, että nykylainsäädäntö kieltää sotilaallisen avunannon ja että Suomen kohdalla kyseeseen voisi tulla esimerkiksi viranomaisapu kuten poliisiyhteistyö. On muistettava, että keskinäinen avunanto voi olla paljon muutakin kuin sotilaallista apua.

Avunantolausekkeen käyttöönotto on mielenkiintoinen myös Suomen kannalta. Koska Suomi ei kuulu Natoon, on viime aikoina keskusteltu paljon tarpeesta tiivistää puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa, eteenkin kun EU:n puolustusyhteistyön kehitys on ollut epävarmaa.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen arvioi tuoreessa kommentissaan, että jäsenmaiden reaktiot Ranskan avunpyyntöön antavat osviittaa siitä, millaista avun määrää tai muotoa pidetään hyväksyttävänä solidaarisuuden osoituksena ja toisaalta siitä, millaista apua EU-maat voivat toisiltaan odottaa myös tavanomaisemman sotilaallisen konfliktin tilanteessa.

Väistämättä tulee ajatelleeksi, millaista apua Suomi voisi mahdollisesti saada, jos sen alue joutuisi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Haluaisimmeko, että toinen EU-maa voisi auttaa Suomea myös sotilaallisesti? Näitä kysymyksiä on mietittävä, vaikka EU onkin pohjimmiltaan rauhanprojekti, ei puolustusliitto.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Meän Tornionlaakso -lehdessä 27.11.2015