4.2.2025

Tiedote kunta- ja aluevaaleihin liittyen

On kysytty, olenko minä vielä ehdokkaana? Rehellisesti sanottuna, kyllä minua vielä kovasti haluttaisi olla vaikuttamassa kotiseutuni asioihin myös näiltä päätöksentekotasoilta. Mieluusti olisin myös mukana talkoissa Keskustan yhteisen äänisaaliin keräämisessä.

 

Käytännön syyt tekevät tämän kuitenkin vaikeaksi. Minä ja perheeni asumme toki Torniossa ja maksamme verot sinne, mutta työviikkoni ja arkemme ovat kuitenkin nyt Brysselissä. Työni on Euroopan parlamentissa, jonne suomalaiset ympäri maata minut viime kesän vaaleissa lähettivät.

Kunta- ja aluevaalien ehdokashankintaa on jäljellä noin kuukauden verran. Paikallisvaaleissa ehdokasasettelun merkitys on hyvin suuri. Kannustan ja rohkaisen ehdokkuutta harkitsevia – kirjoittakaa nimi ehdokaslappuun.

Vaikuttakaa kotiseutunne ja kotimaakuntanne asioihin, lähipalveluihin, lähiympäristöön. Vaalit ovat myös kokemuksena hieno asia, saada olla toteuttamassa demokratiaa.

On kysytty, olenko minä vielä ehdokkaana? Rehellisesti sanottuna, kyllä minua vielä kovasti haluttaisi olla vaikuttamassa kotiseutuni asioihin myös näiltä päätöksentekotasoilta. Mieluusti olisin myös mukana talkoissa Keskustan yhteisen äänisaaliin keräämisessä.

Käytännön syyt tekevät tämän kuitenkin vaikeaksi. Minä ja perheeni asumme toki Torniossa ja maksamme verot sinne, mutta työviikkoni ja arkemme ovat kuitenkin nyt Brysselissä. Työni on Euroopan parlamentissa, jonne suomalaiset ympäri maata minut viime kesän vaaleissa lähettivät.

En halua lähteä vaaleihin jo etukäteen tietoisena siitä, että joutuisin olemaan jo aivan käytännön syistä poissa monista kokouksista. Kansanedustajan työn pystyin mielestäni melko hyvin yhdistämään rivivaltuutetun tehtäviin ja pääsin osallistumaan useimpiin kaupunginvaltuuston ja aluevaltuuston kokouksiin. Meppinä se ei kuitenkaan onnistu kovin helposti edes etänä. Ei varsinkaan, jos Strasbourgin istuntoviikko ja valtuuston kokous sattuvat yhtä aikaa. Tämän vuoksi on tällä kertaa kieltäydyttävä.

Tunnen toki hieman haikeutta siitä, että yli 16 vuotta kestänyt kunnallispoliittinen urani on tällä erää päättymässä. Olin ensimmäisen kerran ehdokkaana kunnallisvaaleissa 21-vuotiaana. Sain 39 ääntä ja jäin kauas valtuustopaikasta. Tulin kuitenkin valituksi kulttuuri- ja nuorisolautakuntaan, joka oli opettavainen sisäänajo kunnalliseen päätöksentekoon. Neljä vuotta myöhemmin sain 648 ääntä, tulin valituksi valtuustoon ja myös sen puheenjohtajaksi. Ei kannata siis lannistua siitä, jos ensimmäisellä kerralla ei läpimenoa tulisi.

Aluevaltuustossa olin mukana tämän sote-uudistuksen jälkeisen ensimmäisen kauden. On ollut valitettavaa, ettei työrauhaa uuden järjestelmään ole annettu, vaan kiireisillä ja kohtuuttomilla säästötavoitteilla ihmiset joutuvat pelkäämään viimeisten lähipalveluiden menettämistä. Myöskään sisäisesti meillä ei omalla hyvinvointialueella ole ollut aina kovin yhtenäisiä näkemyksiä siitä, miten resurssit tulisi kohdentaa ja millainen toimintakulttuuri olisi hyvä uudelle organisaatiolle. Kirjoitan näistä kokemuksistani ehkä joskus myöhemmin lisää.

Joka tapauksessa olen kiitollinen kaikille niille äänestäjille, jotka ovat mahdollistaneet toimintani Tornion kaupunginvaltuustossa ja Lapin aluevaltuustossa. Tulen tekemään omalta osaltani parhaani Keskustan ehdokaslistojen keräämisessä. Irrotan myös muutaman päivän kalenteristani ja lähden ennen vaaleja vaalikiertueelle ympäri maata, vauhdittamaan yhteistä vaalityötämme.

Menestystä kaikille kevään vaaleissa ehdolla oleville!