27.7.2015
Tasa-arvo on myös alueellista
Katseeni kiinnittyi viikonloppuna uutiseen Kelan tutkijoiden sosiaalipoliittisesta raportista Euroopan komissiolle. Tutkijat Olli Kangas sekä Laura Kalliomaa-Puha olivat tulleet tutkimustuloksiin, joiden mukaan köyhyystaskut Suomessa ovat kasvaneet. Jo pitkään olemme tienneet jäykän sosiaaliturvamme aiheuttamista ongelmista kuten tuloloukuista. Vähälle on tutkimuskentässä jäänyt näkemys maantieteellisten alueiden välisten erojen kasvamisesta. Tämä ei ole uusi ilmiö.
Tutkimustulos on mielenkiintoinen ja näkökulma valtavirrasta poikkeava. Monen kunnan elinkeinorakenne on valitettavan yksipuolinen. Niiden pitäisi olla monipuolisia, mutta isojen toimijoiden ympärille kasvaneet alihankintaketjut usein keskittyvät saman alan ympärille.
Jos käy huonosti ja suuri työnantaja lähtee, ovat aluetaloudelliset seuraukset katastrofaaliset. Ihmisten omaisuuden arvo romahtaa, kiinteistöjä ei saa kaupaksi ja syntyy alueellinen köyhyystasku. Ei ole varaa lähteä töiden perässä muualle, kun pitkään säästetyn oman asunnon myyntihinnalla ei saa enää uutta tilalle.
Tutkijat eivät olleet huolissaan ainoastaan alueellisesta eriytymisestä, vaan myös suomalaisen sosiaaliturvan jälkeenjääneisyys lisää köyhyyden riskiä. Tämäkin hallitus jäädyttää sosiaalietuuksia, joten ne laahaavat jälleen neljä vuotta reaaliansiokehityksen perässä.
Tulemme poliittisten linjavalintojen ääreen. On helppo vaatia sosiaalietuuksiin merkittäviä tasokorotuksia. Olisihan se kivaa, mutta vastoin hallituksen tavoitetta lopettaa velaksi eläminen. Osa suomalaisista on valmis jopa tiukentamaan nykyistä sosiaaliturvan tasoa.
Kaikkien meidän, jotka olemme huolissamme tuloerojen kasvusta, tulisi tehdä kaikkemme myös alueellisten tuloerojen kaventamiseksi. Paras ja ainoa keino tässäkin on työllisyyden lisääminen.
Kaameimmillaan kiihtyvän kierteen ansiosta kuntatalouden velkaantuminen kiihtyy, kun Suomea rakennetaan uudestaan suuriin kasvukeskuksiin ja väestötappioalueilla kiinteistöt puolestaan muuttuvat arvottomiksi.
Keskustalainen aatteellinen vastaus on huolehtia koko maasta. Ensimmäiseksi on luotettava paikallisiin ihmisiin ja heidän aktiivisuuteensa huolehtia omasta asuinseudustaan. Keskustajohtoinen hallitus ei ole edeltäjänsä tavoin ajamassa alas yli kahtasataa kuntaa. Kuntien tehtävien jatkuva lisääminen on aiheuttanut päänvaivaa kunnissa; nyt suunta siinäkin pitäisi olla toinen. Kolmanneksi kuntien rahoitusta ei tule enää heikentää, ellei tehtäviä karsita samalla mitalla.
Jää nähtäväksi, kykeneekö Keskusta tuuppaamaan aidosti työtä koko Suomeen tuovia toimialoja riittävästi eteenpäin. Matkailu, maatalous, metsät ja malmit ovat kaikki isoja kansallisia kysymyksiä. Byrokratiatalkoot tulevat tässä osaltaan avuksi. Yksi osoitus tämän tunnistamisesta on pitkän maan saavutettavuudesta huolehtiminen infrastruktuuriin panostamalla. 1,6 miljardia euroa perusväylänpitoon on hallituksen osoitus siitä, että myös alueellisen tasa-arvon on toteuduttava. Se ei yksin riitä, mutta on tahtotilana aivan oikea.
Julkaistu Suomenmaan verkkoblogina 27.7.2015
