Tapahtumista maailmalla

Vaikka joululoma olisi jatkunut loppiaiseen, niin moni meistä on varmasti sen aikana seurannut huolestuneena maailmanpolitiikkaa Atlantin takaa. Tapahtumat Venezuelassa ja Yhdysvaltain hallinnosta esitetty koventunut retoriikka Grönlantia kohtaan herättävät perustellusti huolta Euroopassa.

Venezuelan syrjäytetty presidentti Maduro oli diktaattori, joka hallitsi ilman kansan tukea. Tämä on myös EU:n ja Yhdysvaltain edellistenkin hallitusten mielipide. Puheet Venezuelan vapauttamisesta jäävät kuitenkin ontoiksi, jos epärehellisissä vaaleissa valittu varapresidentti jää entisen koneiston kanssa edelleen valtaan, ja ainoa mikä muuttuu on se, että Yhdysvallat saa ostaa sieltä öljyä.

Toistaiseksi on epäselvää, mikä on suunnitelma lähitulevaisuudelle. Toivottavasti Venezuelassa päästäisiin pian vapaisiin vaaleihin, jossa kansa vihdoinkin saisi valita omat johtajansa.

Myös muissa maissa on takavuosina tehty Yhdysvaltain toteuttamia vallanvaihtoja tai niiden yrityksiä, mutta lopputulokset eivät ole olleet ongelmattomia.

Euroopan kannalta pelottavaa on, että näiden tapahtumien yhteydessä Yhdysvalloista esitetään vaatimuksia Grönlannin haltuun ottamisesta, joko aseellisesta tai pakottamalla Tanska myymään saari.

Tätä on mahdotonta käsittää. Tanska on ollut toisen maailmansodan jälkeen läheinen liittolainen USA:lle. Miksi Yhdysvallat haluaa horjuttaa luottamustaan Euroopassa ja hajottaa läntistä maailmaa?

Taustalla lienee suurvaltalogiikka. Halu näyttää voimapolitiikan ja etupiiriajattelun olemassaoloa aiempaa avoimemmin. Joku voi myös kysyä, onko Yhdysvaltain nykyinen johto ollut haluton tuomitsemaan Venäjän toimia Ukrainassa, koska se näkee omia intressejä Grönlannissa - ja hyväksyisikö se samalla vielä sen, että Kiina ottaisi Taiwanin?

Pohjoismaiden ja koko Euroopan on pidettävä tässä yhtä. Läntinen turvallisuusjärjestelmä romahtaisi, jos Nato-maa ottaisi toiselta alueen eikä Grönlanti ole myöskään myynnissä.

Viime kesänä jätin Grönlannin ja Tanskan sekä EU:n välistä kestävää kalastusta koskevaa kumppanuussopimusta käsittelevään EU-parlamentin pöytäkirjaan kirjallisen äänestysselityksen, jossa korostin EU:n velvollisuutta tukea Tanskan suvereniteettia ja kansallisia rajoja sekä grönlantilaisten vaikutusmahdollisuuksia omalla alueellaan.

Suomen on tietysti niin omassa ulkopolitiikassaan kuin EU:n tasollakin puolustettava tiukasti sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Mutta kun nyt puhutaan paljon "arvopohjaisesta realismista", josta sana arvopohjainen alkaa vähitellen menettää painoaan, niin täytyy tunnustaa sekin, etteivät suurvallat ole ennenkään tätä sääntöpohjaisuutta kovin hyvin noudattaneet.

Aina joskus keskustalaiset saavat ilkeitä letkauksia Kekkosen ajasta ja suomettumisesta. Varmasti historiantutkijoiden on hyvä tarkastella niitäkin aikoja kriittisesti, mutta eiköhän silloinkin Suomi yrittänyt tehdä parhaansa siinä kapeassa liikkumatilassa, joka pystyttiin raivaamaan.

Maailma on otettava sellaisena kuin se on, ei ainoastaan sellaisena kuin haluaisimme sen olevan, ja se on eri vaihtoehtoihin varautumisessa otettava aina huomioon.

Kuvan nappasin aikanaan Grönlannin pääkaupungista, Nuukista.