25.3.2020

Suomi selviää tästäkin

Kolumni on julkaistu 25.3.2020 Uusi Rovaniemi -lehdessä

Kukapa olisi uskonut, kun vastikään juhlimme uutta vuosikymmentä, millaiseksi vuoden 2020 alku muodostuukaan? Hallitusohjelmamme sisälsi paljon hyviä, myös lappilaisille tärkeitä tavoitteita, mutta moni asia on mennyt nyt uusiksi.

Ympäri maailman kiertävä koronavirusepidemia on levinnyt myös Suomeen. Ihmisten terveys on uhattuna, maassa vallitsevat poikkeusolot. Talous on ajautumassa taantumaan, tuhannet ihmisten pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Etenkin pienyrityksillä edessä ovat synkät näkymät. Monen tavallinen, rauhallinen arki ja kevään odotus on vaihtunut pelkoon ja ahdistukseen.

Hallitus on antanut kovia päätöksiä, jotta viruksen leviämistä voitaisiin ehkäistä. Monet julkiset tilat ja kokoontumiset on suljettu. Hallitus on muun muassa ohjeistanut, että turhaa liikkumista on vältettävä, mutta tätä kaikki eivät ole noudattaneet. Jokaisen on kuitenkin nyt ajateltava lähimmäistensä turvallisuutta. Haluan muistuttaa, että mitä tiukemmin noudatamme kaikkia ohjeita ja määräyksiä, niin sitä pikemmin pääsemme aikanaan jälleen palaamaan tavalliseen elämänrytmiimme.

Myös monet yritykset, kuten lappilaiset matkailuyritykset, ovat tehneet kipeitä ratkaisuja sulkemalla lasketturinteitä ja hotelleja. Olen saanut paljon yhteydenottoja etenkin Lapista ja Kainuusta, jossa matkailijoiden ryntäys pohjoiseen on herättänyt pelkoa ja suuttumusta. Harvaan asutuilla alueilla sairaalakapasiteetit ovat rajalliset. Virusta ei saa viedä alueilta toisille.

Hallitus on valmiudessa antamaan tarvittaessa uusia määräyksiä ja kiristämään toimenpiteitä pikaisellakin aikataululla. Omalta osaltani voin vakuuttaa, että olen valmis kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, joilla epidemian leviämistä voidaan hillitä. Meidän on otettava oppia myös muiden maiden toimiviksi osoittautuneista käytännöistä.

Mitenkään ainutkertaisesta tapahtumasta ei tässä epidemiassa toki ole kyse.

Reilut sata vuotta sitten espanjantauti jylläsi maailmalla, ja myös Suomessa, saaden valtaisaa tuhoa aikaan. Pienempiä maailmanlaajuisia epidemioita on koettu sen jälkeenkin. Voi olla kuitenkin kiitollisia siitä, että milloinkaan aikaisemmin ei lääketieteellinen osaaminen ole ollut niin korkealla tasolla kuin se on tällä hetkellä maailmassa. Huippututkijat ympäri maailmaa etsivät lääkkeitä taudin nujertamiseksi ja toivottavasti saamme pian hyvin uutisia sieltä suunnalta.

Valtiovarainministerinä voin vakuuttaa, että riittävät terveydenhuollon toimet koronavirusta vastaan ei jää ainakaan rahasta kiinni tässä maassa. Vaikka valtiovarainministerit perinteisesti ovatkin olleet Suomessa tiukkoja rahankäytön suhteen – ja haluan jatkaa heidän linjallaan – niin suomalaisten terveys ja turvallisuus menevät kaiken muun edelle. Pyrimme helpottamaan myös yritysten tilannetta, jotta konkurssiaallolta vältyttäisiin.

Meiltä kaikilta odotetaan nyt velvollisuutensa tinkimätöntä täyttämistä, jotta selviämme tämän vaikean ajan ylitse. Tämä kansa on selvinnyt historiassaan monista sodista, pulavuosista ja kulkutaudeista. Nyt on meidän vuoromme kestää. Ja voimme sen tehdä kaikesta huolimatta monin tavoin helpommissa ja aineellisesti turvatummissa olosuhteissa kuin esivanhempamme.