Suomen jakaminen sähkön hinta-alueisiin palvelisi teollisuutta 

Venäjän hyökkäyssodan myötä Eurooppaan tullut energiakriisi on aloittanut keskustelun, pitäisikö myös Suomessa maa jakaa erilaisiin sähkön hinta-alueisiin. Näin on Norjassa ja Ruotsissa, jossa maiden pohjoisosissa on runsaasti sähköntuotantoa vesivoiman muodossa. Norja on jaettu viiteen alueeseen ja Ruotsi neljään. Suomessa koko maa on yhdessä hintaryhmässä.

Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen on ampunut alas kaikenlaiset pohdinnat Suomen jakamisesta useampaan hinta-alueeseen sähköverkon osalta. Kritiikki alueajattelua vastaan on se, että yleensä laajemmalla markkina-alueella hinta kuitenkin keskimäärin painuu kaikkinensa alhaisemmaksi. Lisäksi usein tuodaan esille, että esimerkiksi Ruotsin siirtoyhteydet pohjoisesta etelään eivät ole yhtä hyvässä kunnossa kuin Suomessa. Ruotsi on ilmeisesti tilannetta korjaamassa, mutta tämä vaatii valtavat panostukset siirtoyhteyksiin.

Jos Suomi olisi jaettu esimerkiksi kahteen sähkön hinta-alueeseen, saattaisi se tarkoittaa sitä, että pohjoisessa sähkön hinta merkittävästi laskisi ja maan eteläosissa jonkin verran kasvaisi. Edullinen sähkö kuitenkin houkuttelisi pohjoiseen teollisuusinvestointeja, mikä palvelee koko kansantaloutta. Nyt teollisuusinvestoinnit menevät Ruotsin pohjoisimpiin maakuntiin Suomen pohjoisosan sijaan. Pohjoisen halpa sähkö ei ole ensisijaisesti aluepoliittinen kysymys, vaan ennen kaikkea kansallinen teollisuuspoliittinen asia, mikä palvelee koko kansantaloutta.

Pohjois-Ruotsin valtavat vesivoimavarat yhdistettynä tuulivoimaan ovat mahdollistaneet maalle sähkön hinnan painumisen etenkin pohjoisessa matalaksi. Pohjois-Ruotsin isoista teollisuusinvestoinneista suurin osa selittynee nimenomaan tällä pohjoisen edullisella sähköllä. Pohjois-Ruotsiin on tulossa suuria akku-, teräs- ja kaivannaisteollisuuden investointeja. Miten Suomi meinaa pärjätä tässä kovassa kansainvälisen teollisuuspolitiikan kilpailussa?

Suomelle kokonaisuutena on tärkeää, että siirtoyhteydet pohjoismaiden välillä toimivat, koska emme ole sähköstä omavaraisia. Tuonnin korvaamiseen ja sähkön omavaraisuuden kasvattamiseen ovat perustuneet Suomen ydinvoimainvestoinnit. Suomeen on rakenteilla ja suunnitteilla myös valtava määrä uutta tuulivoimaa. Tämä lisää sähkön tarjontaa, mutta tuulivoiman heikkous on sen sääriippuvuus ja ennustettavuuden epävarmuus.

Jos Suomi haluaisi olla sähköomavarainen jokainen hetki vuoden kaikkina aikoina, tarkoittaisi se vuositasolla ylikapasiteettia ja Suomesta tulisi merkittävä sähkönviejä. Lisäkapasiteetti on joka tapauksessa välttämätön ja palvelee myös teollisuutta. Esimerkiksi paljon puhutun vedyn valmistusprosesseja voi ajaa edullisen sähkön aikoina. Kansantalouden kannalta sähkön viennin sijaan, on kuitenkin järkevämpää käyttää se Suomessa tapahtuvaan jalostukseen.