5.9.2025

Suomalaisen ruoan päivä ja yrittäjien päivä

4.9. oli suomalaisen ruoan päivä (ja myös syntymäpäiväni) ja 5.9. yrittäjien päivä

Eilen vietettiin suomalaisen ruoan päivää ja tämä päivä, 5.9., on nimetty yrittäjien päiväksi. Onkin sopivaa, että nämä päivät ovat peräkkäin. Yrittäjäthän - alkutuottajat, maanviljelijät, maaseutuyrittäjät, poronhoitajat jne. - meille sitä kotimaista ruokaa tuottavat.

En ole itse työskennellyt koskaan yrittäjänä, mutta jo lapsuuskodissani näin maaseudun pienyrittäjyyden ja sen monialaisuuden arjen. Ensimmäisiä kosketuksiani työntekoon oli, kun keräsin astioita ja tiskasin lapsena mummoni apuna hänen pitopalveluyrityksessään.

Täällä EU:n parlamentissa ruoka-asioita koskevat kysymykset tulevat usein pöydälleni, sillä ympäristövaliokunta, johon kuulun, käsittelee myös eräitä elintarvikkeita ja niiden turvallisuutta koskevia kysymyksiä.

Poliittisten päättäjien tehtävänä on huolehtia niistä kansallisista puitteista, joiden tuella yrittäminen ja alkutuotanto mahdollistetaan niin hyvin kuin kulloisetkin olosuhteet sen sallivat. Byrokratiassa riittää varmasti purkamista. Tiloilta tapahtuvaa suoramyyntiä ohi monopolisoituvien kauppaketjujen olisi edistettävä. Poliittisten päätösten lisäksi jokainen kuluttaja voi tehdä omilla ostopäätäksillään kotimaista tuotantoa edistäviä tekoja.

Omalta kohdaltani tämä valitettavasti ei nykyisin ole kovin helppoa, sillä lähikaupoissamme Brysselissä ei ole juurikaan suomalaisia ruokia. Suomessa käydessäni pyrin ostamaan kuitenkin aina ruisleipää ja muita kotimaisia tuotteita mukaan lentolaukkuuni.