Suomalainen ruoka on hyvää – mutta onko se oikean hintaista?

Kuva: MTV3

Erään selvityksen mukaan 2000-luvulla ruuanhinta on noussut Suomessa tuplasti Euroopan keskiarvoon verrattuna.

Herkkuhyllyllä hinta oli noussut eniten. Joidenkin tuotteiden hinta oli toisaalta laskenut, mm. kahvin.

Syitä on varmasti useita. Kaupassa työskentelevien palkat ovat nousseet ja ruoan veroa on kaksikin kertaa kiristetty (nykyisin ruoan alv on 14 %), kun taas Euroopassa ruokavero on huomattavasti alhaisempi.

Samaan aikaan kaupalle jäävä osuus ruuan kuluttajahinnasta on kasvanut, ruokateollisuuden ja maataloustuottajien osuus pienentynyt.

Vuodesta 2000 vuoteen 2009 kaupan siivu ruokaostosten rahavirroista on noussut kymmenellä prosenttiyksiköllä keskimäärin 29 prosenttiin. Samassa ajassa teollisuuden hintaosuus laski 34 prosentista 28 prosenttiin ja tuottajan osuus 14 prosentista kymmeneen prosenttiin.

Tässä valossa MTK:n slogan ”miksi se joka tekee eniten, saa vähiten” näyttäisi pitävän paikkansa. Mikä sitten avuksi?

Esittäisin kahta linjaa.

Ensinnäkin meidän tulisi arvostaa kotimaista ruokaa enemmän suurimpia kaupunkeja myöten.

Puhun hieman ranskaa ja tykkään siellä käydä. Ranskalainen ruoka on kansallinen ylpeyden aihe sitä kaikkein hienointa pariisilaisrouvaa myöten. Meillä Ultra Bra laulaa (ironisesti?), että suomalainen ruoka on pahaa.

Suomalainen ruoka on puhdasta, turvallista ja erittäin laadukasta. Brändi-puolella olisi enemmän tehtävissä. Tässä valitettavasti ollaan menty osin taakse päin kaupan omien merkkien myötä. Tuotekehittely häviää tässä pelissä.

Ehkä kaikkein parhaiten maataloustuotteiden bändäys on onnistunut alkoholipuolella. Skotlannin maaseudun viskeistä maksetaan huimia summia, samoin kalliit viinit ovat omassa luokassaan.

Näissä maissa myös maataloustuista vallitsee Suomesta poikkeava konsensus. Ruoan merkitys koko kansakunnalle ymmärretään aivan toisella tavalla. Lopetetaan siis ainainen jahkaaminen maataloustuista ja ollaan ylpeitä suomalaisesta maaseudusta.

Toiseksi kaupan keskittyminen on tosiasia, jolla omat seurauksensa.

Kahdella toimijalla Suomessa on markkinoista hallussa yli 80 prosenttia. S-ryhmän osuus Suomen vähittäiskaupasta on lähes 46 prosenttia ja K-ryhmän osuus 35 prosenttia. Suomen Lähikaupalle jää runsaat 7 prosenttia, Lidlille 6 prosenttia ja muille yhteensä 7 prosenttia. Muissa euromaissa kolmen suurimman ketjun markkinaosuus on keskimäärin 44 prosenttia.

Toisin kuin monessa muussa maassa, meillä ketjuista riippumattomat elintarvikekaupat ovat lähes hävinneet, kivijalkakauppa on hätää kärsimässä ja torikauppa näivettyy.

Yksi syy tähän on varmasti elintarvikemääräysten jatkuva kiristyminen. Ylisääntely suosii suuria, joilla paremmat mahdollisuudet byrokratiaan vastata.

Myös maankäyttö- ja rakennuslain on väitetty estävän tulokkaiden pääsyä markkinoille. 

Suuret ovat usein lupaavia pieniä ketjuja ostaneet pois, mutta saksalaisen Lidl kohdalla tämä ei onnistu. Nyt nähdyssä ruoan ”halpuuttamisessa” taitaa ollakin kyse Lidl:n mukanaan tuomasta kilpailun kovenemisesta.

Tässä tilanteessa tulisi löytää vielä keinot, ettei tämä kaikki kapsahda sen nilkkaan, joka huolehtii siitä kotimaisen ruisleivän todellisesta juuresta: suomalaisen maanviljelijän.

Niin, ja onko se ruoka liian kallista? 

80 -luvun alussa suomalainen työmies sai tuntipalkallaan ostettua yhden keskihintaisen kilon lihaa. Nykypalkalla saa samaa lihaa kymmenen kiloa. Siinä mielessä ruoka silti toki on kallista, että samaan aikaan monen muun elämiseen välttämättömän tuotteen tai palvelun hinta on noussut.

Oli niin tai näin, kaupan keskittyminen Suomessa on tuonut ongelmia sekä meille kuluttajille että tuottajille.