Saksi-Anhaltin vaalit

Saksalaisen Saksi-Anhaltin osavaltion parlamenttivaalit on pidetty. Tulos on herättänyt suurta huomiota ja huolta ympäri Eurooppaa. Ensimmäistä kertaa jyrkän oikean laidan puolue saavuttaa Saksassa tällaisen kannatuksen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Saksi-Anhaltin osavaltion vaalitulos ei tietenkään ole yksi yhteen koko Saksan kanta. Osavaltiossa AfD on jo ennestään ollut vahvoilla. Silti vaalitulos oli sille ennennäkemätön voitto ja perinteiselle valtapuolueelle, Kristillisdemokraateille (CDU) ankara romahdus kannatuksen pudotessa alle puoleen edellisvaaleihin nähden.

Vaalituloksen keskeisenä selittäjänä on pidetty maahanmuuttopolitiikan ongelmia ja ääri-islamismin uhan kasvua. Taustalla on myös voimakasta alueellisen ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kokemusta (etenkin entisen DDR:n alueella) sekä epäluottamusta niin Euroopan unionia kuin muitakin kansainvälisen yhteistyön muotoja kohtaan.

Kaikki tämä on ymmärrettävää. Ne poliittiset voimat, jotka eivät ottaneet ihmisten huolia aikanaan riittävän vakavasti, kantavat nyt raskaan vastuun. Mutta olisin suonut, että protesti olisi tapahtunut toisenlaisen liikkeen kautta.

Niille suomalaisille, etenkin perussuomalaisille, jotka mahdollisesti iloitsevat AfD:n voitosta, haluan sanoa: Perehtykää siihen, mitä tämä puolue edustaa. AfD ei kuulu Euroopan parlamentissa samaan ECR-ryhmään esim. Perussuomalaisten tai Ruotsidemokraattien kanssa. Edes Marine Le Penin ja Viktor Orbánin puolueet eivät halunneet tätä liikettä omaan Patrioottien ryhmittymäänsä.

AfD muodostaa parlamentissa pääosan äärimmäisenä oikealla istuvasta ns. Suvereenien ryhmästä, jota pidetään yleisesti Kremlin politiikan myötäilijänä. AfD perustettiin ymmärtääkseni sinällään demokraattiselle pohjalle vastustamaan mm. Saksan jäsenyyttä euroalueessa. Useampi puolueen aikaisempi puheenjohtaja on nyttemmin eronnut puolueesta, koska katsovat sen menneen liian radikaaliksi. Kaikki syytökset rasismista ja antisemitismistä tuskin ovat perättömiä.

Saksan synkkä historia vaikuttaa siihen, että ”palomuuri” AfD:n estämiseksi hallitusvastuusta on ainakin toistaiseksi pitänyt. Osaltaan se on johtanut myös siihen, että puolueen kannatus on jatkuvasti oppositiossa kasvanut.

Kysyin kerran täällä parlamentissa saksalaiselta kollegalta, että eikö teidän kannattaisi ottaa AfD hallitukseen? Yleensähän populististen puolueiden kannatus alkaa laskea, kun ne joutuvat vastuuseen. Sain vastauksen: ”Kokeilimme sitä kerran, vuonna 1933.” Siihen oli paha mitään vastata.

Helppo ei ole toki CDU:nkaan asema. Pitääkö sen loputtomiin pyrkiä yhteistyöhön vasemmiston – mukaan lukien äärimmäinen vasemmisto – kanssa uhraten samalla oma kannatuksensa, jotta enemmistö löytyy? Eikä tällä menolla löydy kohta silläkään konstilla.

Miten tästä sitten eteenpäin? Se on saksalaisten itse vastattava. Toivon, että maltilliset poliittiset voimat pystyvät esittämään uskottavan vaihtoehdon niiden ongelmien ratkaisemiseen, joiden takia monet tavalliset saksalaiset eivät ole viime aikoina nähneet huoliensa vastaajina muuta vaihtoehtoa kuin AfD:n. EU voi omalta osaltaan tehdä ratkaisuja, joilla keskitytään maanosan rauhan, kaupankäynnin ja kilpailukyvyn vahvistamiseen, mutta muistetaan edelleen, että Eurooppa on kansallisvaltioiden Eurooppa ja että kaikki integraation syveneminen ei ole hyväksi.

Jos ummistamme silmämme tältä poliittiselta kehitykseltä, mitä Euroopassa nyt tapahtuu, niin seuraukset voivat olla dramaattisia.