Saksan vaaleista

Helmikuun 23. päivänä Saksa valitsee uuden parlamentin eli liittopäivät (Bundestag). Vaaleilla on merkitystä koko Euroopalle, ei vähiten siksi, että Saksa on EU:n suurin jäsenmaa. Ennenaikaisiin vaaleihin ajauduttiin nykyisen demariliittokansleri Scholzin johtaman koalitiohallituksen hajottua sisäisiin erimielisyyksiin. Häntä ennen liittokanslerina toimi neljän vaalikauden ajan Kristillisdemokraattien Angela Merkel.

EU-parlamentissa Renew Europe -ryhmässä Saksaa edustaa Vapaa Demokraattinen puolue (FDP), joka on ollut Saksassa pitkäaikainen "kakkoshallituspuolue" sekä CDU:n että SPD:n johtamissa hallituksissa. Tämän puolueen edustajia minulla on myös kokoussalissa vierustovereina.

Yleisesti CDU:lle odotetaan vaalivoittoa, mutta vaalien jännittävin kysymys lienee se, kuinka paljon kannatusta Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolue tulee saamaan. Vaalijärjestelmän äänikynnys tekee myös oman jännitysmomenttinsa. Se voi merkitä sitä, että hyvin pienellä kannatuserolla joku puolue putoaa kokonaan pois parlamentista, ja tämä lisää tietysti muiden puolueiden saamaa paikkamäärää.

Pari viikkoa sitten Saksan politiikassa kuohui, kun CDU ja ilmeisesti ainakin osin myös FDP olivat valmiita ajamaan maahanmuuttoa tiukentavan lakiesityksen läpi AfD:n tuella. Mm. entinen liittokansleri Merkel rikkoi eläkepäiviään leimanneen hiljaisuuden ja varoitti yhteistyöstä äärioikeiston kanssa.

Joku voi kysyä, eikö politiikassa tule asioiden perusteella tehdä yhteistyötä vaikka kenen kanssa, jotta kannatettavalle asialle löytyy riittävä tuki? Näinhän se usein onkin. Meidän voi olla kuitenkin vaikea tunnistaa sitä herkkyyttä, mitä Saksan raskas historia maassa merkitsee. Historiasta tiedämme, miten presidentti von Hindenburg nimitti halveksumansa Hitlerin puolueriitojen repimän Saksan valtakunnankansleriksi tammikuussa 1933 ajatellen voivansa pitää tämän sillä kurissa.

En tarkoita sellaisenaan verrata AfD-puoluetta kansallissosialisteihin. Puolue on kuitenkin radikalisoitunut. Se perustettiin puolueena, joka vastusti euroaluetta ja Saksan EU-politiikkaa, mutta joka oli kuitenkin sitoutunut länsimaisen demokratian peruskäsityksiin. Puolueen kolme ensimmäistä puheenjohtajaa ovat sittemmin eronneet puolueesta mm. syyttäen puoluetta liiasta äärioikeistolaistumisesta. Puolueen piiristä on esitetty myös juutalaisvastaisia puheenvuoroja. Täällä EU-parlamentissa AfD-puolueen edustajat istuvat kaikkein äärimmäisissä, "Suvereenien", ryhmässä. Kuvaavaa ryhmän radikaalisuudesta on, että edes Unkarin Orbanin ja Ranskan Le Penin puolueet eivät halunneet näitä meppejä omaan ryhmäänsä.

Kritiikki EU:n syvenevää integraatiota tai turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön ongelmia kohtaan ei tietenkään ole väärin. Sitä ei saa kuitenkaan tehdä lietsomalla aatteita ja voimia, joissa ei ole ihmisarvon kunnioitusta.

Radikalisoituminen Saksassa ei toki tapahdu (kuten ei muuallakaan) vain poliittisen kentän oikealla laidalla. Saksan Vasemmistopuolueesta - jota sitäkin voi meidän näkökulmastamme pitää hyvin vasemmistolaisena - irtaantui reilu vuosi sitten äärivasemmistolainen, johtajansa nimeä kantava blokki (Bündnis Sahra Wagenknecht), joka kilpailee nyt vaaleissa omalla listallaan. Myös tätä uutta puoluetta voi pitää hyvin radikaalina. Täällä EU-parlamentissakin muuten monesti huomaa, että äärimmäisellä vasemmalla ja oikealla laidalla on usein paljon yhteistä, molemmilta laidoilta löytyy esimerkiksi ymmärrystä Kremlin politiikkaa kohtaan.

Populismin nousuun sisältyy monia pelottavia asioita. On kuitenkin ymmärrettävä kehityskulkuja, mistä uusien laitavoimien nousu kumpuaa. EU:ssa kannattaa myös ymmärtää, että ratkaisu ongelmiin ei kansallisvaltioiden Euroopassa voi aina olla integraation syventäminen. Se päinvastoin on yksi syy siihen, miksi ääriliikkeet saavat kasvualustaa. Vanhat valtionhoitajapuolueet ovat suuren historiallisen haasteen edessä säilyttääkseen horjuvan luottamuksen. Maltillisia, jännitteitä tasoittavia, liennyttäviä ja kokoavia voimia Euroopassa kuitenkin tarvitaan – mutta ei pakottamalla ja valtaa keskittämällä, vaan kunkin maan lähtökohdat ja erityispiirteet tunnistaen.

Ei ole minun tehtäväni sanoa, miten Saksassa kannattaa äänestää. Demokratiassa kansat päättävät omista lähtökohdistaan käsin. Kuitenkin toivon, että Saksassa saadaan vaalien jälkeen kasaan toimiva hallitus – ja että se osaa toimia kansalaisten luottamusta herättävällä tavalla ja ottaa huomioon eri kansalaispiirien huolet niin, että äärimmäiset puolueet eivät pääse kasvamaan kovin suuriksi.