Sähköjuna Ruotsiin

Tammikuun lopulla kotikaupungissani Torniossa juhlistettiin Laurila-Tornio-Haaparanta rautatieyhteyden sähköistämisen valmistumista. En pääsyt mepin töitteni takia paikalle, mutta olin hengessä mukana. Kirjoitin tuolloin, ettei sähköistyminen tarkoita tietenkään vielä matkustajaliikenteen käynnistymistä, mutta olemme sitä taas askeleen lähempänä.

Enpä kuitenkaan arvannut silloin, miten nihkeästi se seuraavan askeleen ottaminen etenisi.

Rata on jo maksanut kymmeniä miljoonia, mutta sillä ei liiku mitään, sillä tunnetut sakset leikkaisvat kahden miljoonan ostoliikennerahan pois budjetista. Kaupungit Tornio ja Oulu ovat osaltaan valmiita tukemaan liikennettä, mutta valtio on vetämässä omaa osuuttaan nyt pois.

Jos joku sanoo, että veronmaksajien rahoillako pitää pohjoisen liikennettä tukea, niin samoin sitä Helsingin paikallisliikennettäkin tuetaan.

Olen kuullut joidenkin ihmisten puuskahtavan, että onkohan Meri-Lapin asioiden edunvalvonta onnistunut koskaan huonommin kuin tällä hallituskaudella. Näihin ajatuksiin kieltämättä on kiusaus yhtyä. Tässä rautatiekysymyksessä ei ole kuitenkaan kyse ainoastaan Meri-Lapin seutukunnasta, vaan koko Suomen asiasta.

Kansainvälisten liikenneyhteyksien merkitys pitäisi näinä aikoina olla kaikille selvää. Jos Itämerta ei voisi käyttää, ovat maantie- ja rautatieyhteydet Lapin kautta koko kansakunnan elinehto. Samoin ekologiset näkökulmat puoltavat rautateiden kehittämistä ja myös Lapin matkailun kestävä kehitys hyötyisi, kun pohjoiseen pääsisi aiempaa enemmän rautateitse.