20.5.2024

Pyrin tosissani Euroopan parlamenttiin

Jos tulen valittua, otan ilman muuta paikan vastaan.  Aidosti hämmästyin, kun ehdolla olevista kansanedustajakollegoista osa kertoi tekevänsä päätöksen vasta EU-vaalien jälkeen.

Pyrin tosissani Euroopan parlamenttiin, joten varmuuden vuoksi vielä muutama asia selväksi.

Jos tulen valittua, otan ilman muuta paikan vastaan.

Sen vuoksi tässä kampanjoidaan. Aidosti hämmästyin, kun ehdolla olevista kansanedustajakollegoista osa kertoi tekevänsä päätöksen vasta EU-vaalien jälkeen. Muitakin empijöitä voi olla, vaikka ylivoimainen valtaosa toki paikan ilomielin vastaanottaisikin.

Mielestäni kaikki päätöksentekoon tarvittava tieto on jo nyt käytettävissä. Itse olen tämän harkinnan ja päätöksen tehnyt jo ehdokkuutta miettiessäni.

Koen olevani myös valmis europarlamenttityöhön. Osaltani paras valmius tulee kohta 10 vuoden eduskuntatyöstä. Tältä pohjalta aion, mikäli vain tulen valittua, päästä mukaan europarlamentin rytmiin ja vaikuttamiseen heti kiinni. Ensimmäisen eduskuntakauden jälkeen en vielä näin kokenut.

Olen myös valmis tekemään todella kovaa töitä parlamentissa. En todellakaan ajattele niin, että kyse olisi mistään jäähdyttelypaikasta, vaan päinvastoin. Europarlamentissa tulee olla osaava ja nälkäinen. Unionin kautta säädetään juuri niistä asioista, joista olen ollut aina kiinnostunut: teollisuudesta ja investoinneista, niiden yhteensovittamista ilmaston ja luonnon kanssa, aluepolitiikasta ja talouspolitiikan isosta linjasta. Uusimpana teemana on turvallisuus, jonka pitää näkyä pohjoisessa asti.

Tulen myös ajamaan tiukasti Suomen etua ohi muiden intressien. Useampi ehdokas on ilmoittanut asettavansa puolueensa agendan ohi Suomen edun. Suomen etu on tulkinnanvarainen käsite, mutta tällä tarkoitan asioita, joita eivät ketkään muut kuin suomalaiset itse aja. Näitä riittää pilvin pimein johtuen elinkeinorakenteestamme, harvasta asutuksesta, pitkistä etäisyyksistä kylmään ilmastoomme.

Vielä lopuksi. Saamme perheenlisäystä lähiaikoina. Tulen pitämään tähän liittyvän äitiysvapaan, olin sitten eduskunnassa tai EU-parlamentissa. Samoin tulen tarvittaessa osallistumaan myös äitiysvapaalta työhön, mikäli tilanne tätä edellyttää. Osallistuisin myös äitiysloman aikana neuvotteluihin paikkajaosta ja muutoinkin parlamentin tärkeimpiin kokouksiin. Näin tein myös edellisen äitiyslomani aikana. Kävin tuolloin mm. äänestämässä NATO-jäsenyyshakemuksen puolesta.

Mikäli luottamusta riittävästi tulee, muuttaa perheeni Brysseliin. Tämä mahdollistaa äidin läsnäolon ja vaativan työn parhaimman yhteensovittamisen. Jatkuva läsnäolo Brysselissä on vaikuttamisen kannalta paras ratkaisu, mutta ennen kaikkea pystyisimme siten elämään normaalia perhearkea.

Ennakkoäänestys alkaa 29.5. ja äänestysnumeroni on 113!