6.12.2014

Puhe: Suomen itsenäisyysjuhla

Vapaus ja vastuu kulkevat käsikkäin.

Miettikää, minkälaisen vastuun veteraanit ottivat vapaudesta.

Kantoivat taakan, jotta meidän olisi hyvä.

 


Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvä juhlayleisö 

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia leimaavat vuosikymmenten takaiset asiat. Tietenkin on niin, koska historia olisi voinut mennä myös toisin ja me olisimme silloin viimeiset 75 vuotta eläneet kovin erilaisessa Suomessa. 

KATSO PUHE VIDEOLTA:

http://youtu.be/KPZMyJMfYMI

Tuolloin eläisimme nyt ehkä samanlaista nousukautta kuin Viro. Ei tarvitsisi itkeä virolaisen yritysverotuksen perään, kun kukkaan puhkeamassa olevassa maassamme menisi lujaa. Suomella ei mene nyt aivan yhtä lujaa. Näyttäydymme eteläiseen naapurimaahamme verrattuna ehkä jo vakiintuneelta vanhemmalta sisarelta, jolla on kyllä omat etunsa. 

Verrattuna sen sijaan länsinaapuriimme, vaikutamme edelleen ehkä hieman kovia kokeneelta pikkuveljeltä, joka on kuitenkin opetellut salonkikelpoiseksi. Lähtökohtiimme nähden olemme saavuttaneet hyvin paljon. Yksi maailman vauraimmista ja vähiten korruptoitunut maa ei ole ollenkaan huono saavutus. Sehän on menestys. 

Itsenäisyyspäivän tapahtumat liittyvät Suomen ulkopoliittisen asemointiin, mitä suurimmassa määrin edelleen. 

Ulkopolitiikan hoitaminen kuulostaa joiden mielestä vanhentuneelta, koska Euroopan unionin jäsenyyden myötä myös kansainvälisistä kysymyksistä tuli osa sisäpolitiikkaa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomi on kuitenkin rakentanut varsin omaleimaista linjaa.

Toki läpi aikojen esimerkiksi kauppapolitiikka on liittynyt suurelta osin myös valtioiden ulkoisten suhteiden hoitamiseen, mutta nykyään maailman valtiot ovat niin monessa määrin toisistaan riippuvaisia ristiin ja rastiin ettei juuri politiikan lohkoa voi toisistaan irrottaa.

Tässä yhtenäisriippuvuuden valossa kotimantereellamme tapahtuneet asiat viimeisen vuoden aikana ovat palauttaneet mieliimme jälleen häivähdyksiä jostain, minkä toivoimme olevan jo pelkästään historiaa. 

Ukrainan kriisi on nyt jatkunut pian vuoden. Seuraamme, miten entinen itäblokin maa, iso, monien kansallisuuksien sulatusuuni rimpuilee yhtenäisyytensä edessä. Kun suurvalta vieressä lietsoo kaaosta, ei heikon valtion ole helppoa pitää järjestystä rajojen sisällään yllä.

Krimin miehitykselle emme pysty antamaan vielä lopullista tulkintaa. On myös vaikea ymmärtää, miksi maanmiehet Ukrainassa käyvät aseelliseen taisteluun toisiaan vastaan. Eivätkö yhteiset sodan kauhut ole riittävän lähellä muistissamme?

Ukrainassa tulee talvi. Ihmisillä on kylmä.

****

Ajoittain kritisoidaan, miksi itsenäisyyspäivän juhlallisuutemme ovat niin hartaat ja keskitymme pohdiskelemaan usein seitsemänkymmenen viiden vuoden takaisia asioita. Väitän, että näin on siksi, että paitsi historian kulku olisi voinut olla erilainen, mutta myös siksi, ettei sodan hirveyttä saa milloinkaan unohtaa.

Sota on ihmismielen synkin kohta. Seikka johon kenenkään ei pidä ajautua. Jostain syystä kuitenkin edelleenkin ympäri maailman käydään sotia. Me tiedämme Suomessa, miten raskaan trauman aseelliset tapahtumat jättävät. Pohtikaa, millainen uudisrakentaminen on edessä Ukrainassa tai Syyriassa. Nämä maat ovat paitsi henkisesti rikki, jälkimmäinen myös fyysisestikin totaalisen raunioina.

***

Kuten elämässä yleensäkin kansainvälinen politiikkakaan ei noudata selkeää ideaalia. Hyvistä ajatuksista ja tarkoitusperistä huolimatta monien valtioiden kansainvälinen politiikka ei ole mustavalkoista. Se ei ole jakamista hyviin ja pahoihin, vaan sekoitus kaikkia eri sävyjä, kuten ihmiselämäkin. Siksi ulkopolitiikkaankaan ei pitäisi suhtautua kovin yksisilmäisesti. Se on täynnä hyviä ja vähemmän hyviä asioita ja lisäksi todella valitettavan kauheita asioita, ja moni maa saattaa toiminnassaan tehdä näitä kaikkia.

Ihminenkin kohtaa elämässään iloisia ja surullisia asioita ja osa meistä jopa todella kauhistuttavia seikkoja. Maailma ei ole siis täydellinen. Ei valtioiden maailma eikä ihmisten maailma. Me ihmisethän teemme valtiot. Niinpä pidättäydyn siinä, että elämässä kuin ulkopolitiikassa yleensäkin vanhaa valtiomiestä lainatakseni ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”. Elämän moninaisuuden sietäminen helpottaa ymmärryksellemme kasaantuvaa lastia.
****
Tällaisissa itsenäisyyspäivän puheissa kait pitäisi aina kertoa jokin kansakuntaa suurempi ja yhdistävä kansallinen kertomus. Pidän haastetta niin kovin suurena etten pysty siihen täysin vastaamaan, niinpä jäin miettimään itsenäisyyden ja siitä seuraavan vapauden tunnetta ihmisen arjessa.

Me olemme vapaita tekemään monia asioita. Saamme valita, mitä opiskelemme, meillä on ylipäänsä mahdollisuus siihen, saamme valita, missä asumme ja luottaa siihen, että kaikista alueista huolehditaan ja elämä on siellä tasa-arvoista. Meillä on vapaus kritisoida valtaapitäviä. Vapaus uskoa, osallistua, ajatella ja elää haluamallamme tavalla. 

Hyväksymme, että kaikki tämä vapaus perustuu yhteiskuntasopimukselle. Maksamme veroja, jotta hyvinvointivaltio huolehtisi niistä, kenellä ei ole ketään muuta auttamassa. Suoritamme asepalveluksen, koska haluamme ääritilanteisiin asti myös puolustaa pohjoismaista elämänmuotoamme, vapautta. Teemme työtä, jonka voimme vapaasti valita, jotta lapsillammekin olisi vapaus, mikä myös meillä on. 

Vapautemme perustuvat yhteiselle, kollektiiviselle vastuulle. Ei ole vapauksia ilman, että ne pitäisi vastuullisesti saavuttaa. Vastuullisuus on ehkä jäänyt tämän vapausretoriikan varjoon. Ollaksemme vapaita, meidän on huolehdittava toisistamme. Ollaksemme vapaita, meidän on huolehdittava, että vähintään samat vapaudet, joista me olemme saaneet nauttia, ovat myös tulevien sukupolvien vapauksina. Ja jos emme ole vapauksistamme samaa mieltä, olemme viime kädessä myös vapaita lähtemään ja elämään vapauden ja vastuun kera jossain muualla. 

Vastuuta ihminen ei voi kuitenkaan loputtomasti pakoilla. Me emme synny tähän maailmaan tyhjiöstä, vaan olemme joka hetki riippuvaisia myös muiden vastuullisesta toiminnasta. Siksi näitä kahta ei voi toisistaan erottaa.

Vapaus ja vastuu kulkevat käsikkäin. Miettikää, minkälaisen vastuun veteraanit ottivat vapaudesta. Kantoivat taakan, jotta meidän olisi hyvä.

Hyvät kuulijat, 

Olen koettanut puheessani tuoda mieliinne, minkälaisessa ulkopoliittisessa tilanteessa yllättäen Euroopassa elämme. Olemme jälleen saaneet huomata ettei ihminen sittenkään muutu. 

Olen myös koettanut pohtia itsenäisyyteen leimallisesti kuuluvaa vapauden käsitettä, joka on hyvin vaikea pukea sanoiksi. 

Tänä iltana moni varmasti avaa television ja katselee, miten presidentin linnassa juhlitaan prameasti itsenäisyyttä. Juhlat ovat arvokkaat. Mediassa on kuitenkin aavisteltu myös toisenlaista juhlintaa. Viime vuoden kaltaista räyhäporukoiden toimintaa ei voi vastuullisen vapauden kautta hyväksyä, mutta itse ilmiön taustoja pitäisi käydä läpi ja yrittää ymmärtää, mistä tuo rettelöinti nousee. Onko kyse alkoholin voimalla etenevästä hajottajaporukasta vai, kumpuaako katkeroitunut mieli jostain syvemmältä? Totta on, että Suomessa on osattomuutta, syrjäytyneisyyttä, pahaa oloa. 

Äärilaitaan sijoittuvan räyhäporukan tulisi löytää paremmat keinot kertoa asiansa. Hajottamalla ei rakenneta.

Kaikki tämä on moninaisessa yhteiskunnassamme läsnä. Ihmiskunta ei edelleenkään ole päässyt pakoon sodan kauhuja. Yhteiskunta ei ole päässyt pakoon heikko-osaisuutta. Niinpä jäljelle jää tietty asia. Veljeä ei jätetä. Kunpa osaisimme aina elää sen mukaisesti. 

Oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!