28.1.2024

Presidentinvaalit

Ääni annettu.

Kannustan jokaista käyttämään äänioikeutta. Itse äänestin numeroa kolme, Olli Rehniä.

Olli on ehdokkaista kansainvälisesti kaikista kokenein pitkän EU-komissaariuran ansiosta.

Yleensä talousmiehistä on tullut myös hyviä tasavallan presidenttejä, kuten muistamme esimerkiksi Risto Rytin, JK. Paasikiven, Mauno Koiviston ja Sauli Niinistön osalta.

Olli on tavattoman harkitseva ja asiallinen. Tämä on ehdoton etu ulkopolitiikassa.

Olli ehdottomasti yhdistää ennemmin kuin jakaa suomalaisia. Se, jos mikä lienee kaikista tärkeintä maamme ylimmältä johdolta.

Jos ajattelet, että voisit äänestää Ollia toisella kierroksella, miksi et tekisi sitä jo ensimmäiselläkin?