6.2.2024
Presidentinvaalien 2. kierros
Monet miettivät kuumeisesti kumpaa presidenttiehdokasta äänestää ensi sunnuntaina presidentinvaalien toisella kierroksella, jos sitä ei tee vielä tänään ennakkoäänestyksen päättyessä.
Molemmilla ehdokkailla on monipuolista kokemusta ulkopolitiikasta ja kansainvälisten tehtävien hoitamisesta.
Ajattelin ensin, että en avaa ajatuksiani toisesta kierroksesta, kun oma mielestäni selkeästi paras ehdokas, Olli Rehn ei ole jatkossa. Kummankaan jatkossa olevan ehdokkaan puolue ei tunnu minulle ominaiselta.
Kokoomus ei ole ollut kiinnostunut aluekehityksestä ja vihreät eivät käsitykseni mukaan ymmärrä, mitä yhteiselo luonnon kanssa tarkoittaa. Elämme luonnosta, emme luonnon vieressä.
Joka tapauksessa näistä on valittava. Tärkeimmäksi katson, että Suomen seuraavakin tasavallan presidentti pitää Suomen sotilaallisten konfliktien ulkopuolella ja panostaa sen turvaamisessa uskottavaan itsenäiseen puolustukseen. Meidän maantieteemme peruslähtökohta ei muutu tuhannessakaan vuodessa tai puolustusliiton jäsenyydellä. Oma vahva puolustus on kansakuntamme vankin turva.
Olen eduskunnan kautta tutustunut molempiin ehdokkaisiin. Toisen kohdalla heistä olen nähnyt sellaista henkistä kasvamista, josta uskon olevan etua myös maamme ylimmässä johdossa.
Kun aloitin nuorena kansanedustajana, silloinen kokoomusjohtaja Stubb hädintuskin edes tervehti minua. Kuitenkin, kun koin urani pahimman kriisin ja takaiskut kesällä 2020, oli se juuri Alexander Stubb, joka laittoi minulle kannustavia viestejä ja tuki eteenpäin.
En tule ikinä unohtamaan sitä henkilökohtaista tukea, mitä häneltä tuolloin sain.
Vaikka minun kokemukseni onkin yksittäinen, uskon sen kertovan hänestä ihmisenä ja hänen toimintatavoistaan myös tasavallan presidenttinä.
Stubb on kielitaitoinen, kansainvälinen ja energinen, joten hän varmasti pärjäisi myös tasavallan presidentin tehtävässä. Perustellusti voi päätyä äänestämään myös Pekka Haavistoa, jolla on omat vahvuudet.
Näissä presidentinvaaleissa äänestän kuitenkin Stubbia. Molemmille ehdokkaille toivon hyvää myötätuulta kampanjan viimeiseen viikkoon, mutta Stubbille siis hitusen enemmän.