Pienipalkkaisista naisista

Käsi ylös, kuinka moni teistä uskoo, että pienipalkkaisilta, usein julkisella sektorilla työskenteleviltä naisilta leikkaaminen nostaa Suomen suosta? Aivan, ei nouse minunkaan käsi.

Pienipalkkaisten naisten tehtävänä olisi ollut rahoittaa työnantajan sosiaaliturvamaksun leikkaus. Yksityisten työnantajien osalta maksu pienenee alle viidesosaan nykyisestä. Hallituksen päätöksen jälkeen työnantajan maksettavaksi jää noin 0,4 prosenttia palkasta. Sotu-maksua alentamalla työn teettäminen tulee edullisemmaksi ja siten suomalainen työ kilpailukykyisemmäksi. Välttämätön toimi aiheuttaa kuitenkin rahoitusaukon.

Sosiaaliturvamaksu menee Kelan sairausvakuutusrahastoon. Siitä maksetaan vanhempainpäivärahoja, sairauspäivärahoja ja työterveyshuoltoa. Tämä aukko katetaan niillä säästöillä, joita valtio ja kunnat saavat säästämällä palkkakuluissa.

Sen sijaan, että hallitus ja työmarkkinajärjestöt olisivat yhdessä lähteneet hakemaan oikeudenmukaista taakanjakoa ja välttämätöntä korjausliikettä, käynnistettiin eri osapuolten välinen syyttely ja syyllistäminen. Asia muuttui hyvin nopeasti arvovaltakysymykseksi, hallitus- ja työmarkkinaherrojen omituiseksi peitsien kalisteluksi.

Yllätys oli varmasti aito, kun pienipalkkaisilta naisilta alkoi tulla varsin selväpäistä viestiä: ymmärrämme, että heikennyksiä tarvitaan ja olemme valmiita osamme kantamaan, mutta toimien tulee oikeudenmukaisia. Tässä hyvä ohjenuora muutoinkin.

Ensiaskel oikeaan otettiin maanantaina. Monin paikoin julkisella sektorilla työtätekeviin osuvista sunnuntai- ja lisätyökorvausten leikkauksista luovutaan. Sen sijaan otetaan huomattavasti tasapainoisemmin kaikkien lomarahoista 30 prosenttia. Ei mitenkään mukava ratkaisu, mutta oikeudenmukaisempi.

Ylimmän yritysjohdon ajatteluun tarvitaan lisää isänmaallisuutta; työpaikat tulisi pitää ja synnyttää ensisijaisesti Suomessa. Luottamusta nakertavasta ylisuurten palkkioiden, osingonjaon ja Portugalin veropakolaisuuden kierteestä on mahdollista päästä, jos siihen vain on vuorineuvoksilla tahtoa.

Palkansaajapuoli voisi puolestaan katsoa Suomen menoa joskus myös työelämän ulkopuolisten näkökulmasta. Useampi suomalainen voitaisiin saada mukaan työelämään ja etuisuuksien varassa elävien eläkeläisten, työttömien ja lapsiperheiden lisäleikkaukset välttää tinkimällä hieman ansiotasosta. Yhteiskunnan heikko-osainen ei ole työssäkäyvä vaan työtön.

On hyvä, että hallitus kansalaispalautteen pohjalta on ollut valmis muuttamaan toimiaan. Hallitus toimii päämäärätietoisesti, mutta kuunnellen. Ohjenuoraksi riittää pienipalkkaisten naisten viesti: he ovat valmiita uhrauksiin, jos kokevat ne tasapuolisiksi.

Katri Kulmuni (kesk)

Julkaistu kolumnina Uusi Rovaniemi -lehdessä 30.9.2015