18.7.2013

Naisia ja miehiä

 

Keväällä Ruotsissa nousi valtaisa kansallinen keskustelu naisten kokemasta vihapuheesta. Julkisuudessa työskentelevät naiset kertoivat omilla kasvoillaan ja nimillään karmivista viesteistä, joita he ovat kansalaisilta, kanssaihmisiltään saaneet. Naisia uhkailtiin raiskauksilla, kidutuksella, jopa kuolemalla. Osansa uhkailusta sai myös naisten perhe ja lähipiiri. Nimetön ilkeily satuttaa siinä, missä allekirjoitettukin.

Voivatko törkyviestit ja virinnyt debatti naisvihasta olla jonkinlaisia kasvukipuja yhteiskunnan matkalta kohti tasa-arvoa? Vähemmistöä on enemmistöä helpompi läksyttää.

Suomessa on yhteensä lähes 10 000 kunnallisvaaleissa valittua valtuutettua. Naisten osuus kuntapolitiikoista on noin kolmannes. Siskoja kuntapäättäjinä minulla on reilu 3 500. Kunnallisvaaleissa ehdokkaiksi uskaltautuneita naisia oli suhteellisesti lähes saman verran kuin valtuustoihin päässeitä.

Tunnetusti Suomen nuorin ja naisvaltaisin puolue on Vihreät. Vihreiden valtuutettujen keski-ikä on noin 43- vuotta ja melkein 70 prosenttia puolueen kuntapäättäjistä on naisia. Vihreitä ja Perussuomalaisia lukuun ottamatta naisten osuus on muista parlamentaarisista puolueista 40 prosentin luokkaa. Viime vaaleissa kristillisdemokraattisista ehdokkaista tosin lähes 2/3 oli naisväkeä. Perussuomalaiset pitävät naisten osallisuudessa peräpäätä. Kunnallisvaaleissa ehdolla olleita ja läpimenneitä perusnaisia oli puolueessa vain reilu viidennes.

Korkeakoulutuksessa nais-miesjako on päinvastainen. 60 prosenttia ylemmistä ja alemmista korkeakoulututkinnoista on naisten suorittamia. Naisia korkeakouluopiskelijoista on 54 prosenttia. Talouden taantumasta ja akateemisesta työttömyydestä huolimatta korkeakoulutettujen asema on työmarkkinoilla parempi. Miehet kouluttautuvat nykyisin naisia matalammin. Lisäksi heidän työttömyytensä on naisia korkeampaa.

Ei vain opiskelu, mutta myös terveelliset elämäntavat kiinnostavat miehiä vastakkaista sukupuolta vähemmän. Helsingin Sanomien heinäkuisessa kuukausiliitteessä journalisti Saska Saarikoski perkaa suomalaisten kilogrammoja ja kaloreita. Olemme pienesti pönäkkää porukkaa. Suomalaiset ovat lihoneet 70-luvulta lähtien. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan kilojen kerryttäminen on nyt katkennut etenkin naisilla. Tämä parantaa kansallista tulostamme.

Naiset elävät miehiä terveellisemmin. He liikkuvat enemmän, syövät vihanneksensa kiltisti ja kouluttautuvat korkeammalle. Elinajanodotteetkin paljastavat jotain. Tuorein eliniänodote on Suomessa naisilla 83,5 vuotta ja miehillä 77,2 vuotta. Naiset ovat pitkäikäisimpiä kaikkialla maailmassa pois lukien Niger, Lesotho, Afganistan ja Swazimaa. Siellä ongelmana ei ole tanakoituminen, vaan köyhyys, ääri-islam tai aids.

Naisten hitaasta, mutta varmasta esiinmarssista yliopistoihin, päätöksentekijöiksi ja johtajiksi seurannee ajan mittaan tilanne, jossa miesvaltaiset alat naisistuvat ja matalapalkka-alat miehistyvät. Perinteinen patriarkaalinen yhteiskunnan puntari heilahtaa piirun matriarkaaliseksi. Tavoitteena tulee kuitenkin olla ennen kaikkea tasa-arvo. Kenenkään kykyjä ei saa hukata. 

 

Kirjoitus on julkaistu Lounais-Lapissa.