Münchenin kokous

Viime viikolla ympäri maailmaa seurattiin Münchenissä pidettyä turvallisuuskonferenssia. Tätä tapahtumaa on järjestetty jo vuosittain yli 60 vuoden ajan, kansainvälisen vuoropuhelun ja konfliktien ratkaisun edistämiseksi. Kuitenkin vain harvoin siihen on kohdistunut niin suurta mielenkiintoa kuin tänä vuonna.

Myös täällä Euroopan parlamentissa on käyty keskustelua Münchenin kokouksen annista. Moni on havahtunut huomaamaan, mitä se tarkoittaisi, jos Yhdysvallat vetäytyy tai ainakin vähentää merkittävästi panostuksiaan Euroopan turvallisuuden takaamiseksi ja jäsenvaltiot joutuvat kasvattamaan omia puolustusbudjettejaan nopeasti jopa kaksinkertaiseksi.

Konferenssissa ja sen ympärillä käytävän keskustelun keskeinen kysymys on ollut, miten Ukrainassa käytävä sota saadaan päätökseen.

Euroopan näkökulmasta keskeinen viesti on ollut se, että sodan loppumisesta ei voi päättää ilman Ukrainaa eikä ilman Eurooppaa. Ei etenkään niin, että USA ja Venäjä sopisivat asioista keskenään. Se poliittinen ryhmä, Renew Europe, jossa keskustan mepit istuvat, julkaisi erään kannanottonsa yhteydessä iskulauseen: ”Nothing about Ukraine, without Ukraine!” – Ei mitään Ukrainasta ilman Ukrainaa!

Suuren huomion konferenssissa on saanut Yhdysvaltain presidentin puhelu Venäjän presidentille sekä Yhdysvaltain valtionjohdon edustajien puheenvuorot. On sanottu, että Venäjä on kautta aikojen ollut aina kulloisenkin johtajansa näköinen maa. Sama ei päde sellaisenaan Yhdysvaltoihin, jossa demokratian juuret ovat vahvat, perustuen vallan jakautumiseen eri tahoille.

Kuitenkin presidentti Trumpin impulsiivisuus ja erikoinen retoriikka leimaavat nyt Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa. Ehkä se on osa hänen bisnesmaailmasta tuotua neuvottelutaktiikkaa, mutta oman haasteensa sekin Euroopan maille nyt asettaa.

Rauhaa on totta kai tavoiteltava, ja maailmanhistoria kertoo meille, että rauhansopimukset eivät ole aina kaikkien näkökulmasta oikeudenmukaisia.

Hyökkäyssodilla on vallattu alueita ja nujerrettu naapurimaita. Omankin kansamme historia siitä kertoo. Länsimaiden on kuitenkin tuettava Ukrainaa niin, että sen puolustus kestää, kunnes aidot rauhanneuvottelut pääsevät käyntiin.

Münchenissä järjestettiin konferenssi myös vuonna 1938. Tuolloin Hitlerille luovutettiin osa Tsekkoslovakiaa suursodan välttämiseksi. Tsekkoslovakin edustajaa ei ollut konferenssissa mukana.

Tunnetusti Ison-Britannian pääministeri Chamberlain palasi kokouksesta heilutellen kädessään paperia, joka ”turvaa rauhan meidän ajaksemme”. Tiedämme, mitä seuraavana vuonna tapahtui.

Ajat ovat vakavat, mutta paniikkiratkaisuja ei pidä tehdä. ”Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan”, presidentti Koivisto aikanaan lausui.

Euroopan unioni ja myös EU:n ulkopuolella olevat Euroopan maat, etenkin Britannia, joutuvat varmasti tekemään entistä enemmän yhteistyötä turvallisuuspolitiikassaan.

Tämä ei silti saa merkitä Euroopan yhteisen armeijan luomista tai liittovaltion rakentamista. Sellainen johtaisi kansallisvaltioiden Euroopassa lopulta vain hajaannukseen ja ääriliikkeiden kasvuun.

Itsenäiset, vapaat eurooppalaiset kansakunnat, joita yhteiset arvot yhdistävät, parhaiten torjuvat kaikki demokratian vastaiset liikkeet ja mahdolliset uhat, joita maanosaamme voi kohdistua.