Mitä tehdä sosiaaliturvalle?

Sosiaaliturvamme on rakennettu ajatukselle, että jokaisella suomalaisella olisi vakituinen, kokopäiväinen työsuhde. Tämä ei ole kaikkien osalta ollut todellisuutta enää pitkään aikaan. 

Elämänkirjoa on yritetty sovittaa eri lakeihin ja tukipykäliin. Ei muuten onnistu. Lopputulos muistuttaa lähinnä absurdia hallintohimmeliä. 

On arkea, että elämäntilanteet vaihtelevat. Kokopäiväinen opiskelija saattaa haluta tehdä kausiluonteisesti töitä hankkiakseen reissurahat. Pienten lasten vanhemman elämäntilanteeseen voi sopia osa-aikainen työ, josta saatava korvaus ei kuitenkaan riitä perheen elantoon. Työtön voi palaa halusta valmistella omaa yritystoimintaa, muttei oikein uskalla tehdä tätä tukien menetyksen vuoksi. 

Tukijärjestelmämme lokerointi jonkin yhden syyn tai perusteen taakse on yhä vaikeampaa. Tänä päivänä yksin Kela tarjoaa yli 180 erilaista etuutta, kuhunkin elämäntilanteeseen räätälöidyn oman ratkaisun. 

Järjestelmää voidaan yksinkertaistaa, mutta se vaatii rohkeutta yhdistää eri syillä maksettavia tukia - ja samalla tuen saamisen ehtoja. Yksinkertaisimmillaan tuen saamiselle voitaisiin asettaa vain yksi ehto, pienituloisuus. Emme arvottaisi tai erottelisi köyhyyden syitä.

Tämäkin olisi vasta hyvä alku - ja sinällään täysin riittämätöntä. Tuen pitäisi olla lisäksi samaan aikaan sekä työhön ja omatoimisuuteen kannustava että riittävä.

Uskon, että tekemätöntä työtä Suomessa kyllä on. Törmäsin aikanaan arvioon, jonka mukaan yksin pätkittäistä ja kausittaista työtarvetta olisi miljardien edestä - valtava määrä tekemätöntä työtä joka vuodelle. Sen teettäminen koetaan vain yrityksille ja kotitalouksille liian vaivalloiseksi. 

Samaa voi sanoa tekijäpuolesta. Syystäkin pelätään soppaa, jonka pienen lisätienestin tekeminen aiheuttaa esimerkiksi tukien jälkikäteisenä takaisinperintänä. Lyhytaikaisen työn vastaanottaminen voi ääritapauksissa jopa laskea tulotasoa.

Etenkin viimesijaiseksi tarkoitettu toimeentulotuki on nykyisellään sellainen hämähäkinseitin ja liisterin sekoitus, että sieltä ei aivan vähäisellä tahdonvoimalla takaisin työelämään ponnahdeta. 

Uskon, että todellinen muutos tulisi yksiselitteisestä ja takuuvarmasta pienenkin työn vastaanottamisen kannattavuudesta. Jokaisesta tienatusta lisäeurosta on jäätävä käteen aina ennakoitavissa oleva kohtuullinen määrä.

Tähän meillä on myös mahdollisuus kansallisen tulorekisterin myötä. Sen myötä voimme viimein rakentaa työtulojen, etuuksien ja verotuksen kannustavan yhteensovittamisen. Perusturvaa hakeneen tulotason jäädessä matalaksi, maksettaisiin hänelle tällöin automaattisesti kuukausittain oikea määrä taloudellista tukea. Takaisinperinnän tuomat ikävät yllätykset jäisivät pois.

Näillä askelilla tuotaisiin sosiaaliturvamme lähemmäksi monen suomalaisen arkitodellisuutta, yrittämisen, opiskelun, perusturvan ja työllistymisen yhdistämistä.

Tärkeintä olisi päästä pois perustoimeentulon menettämisen pelosta. Tilalle tarvitaan varmuutta pienenkin työn tekemisen kannattavuudesta.

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaan Puheenvuoro-palstalla 11.1.2019.