2.9.2026
Loppuiko hallituksen puhti kuitenkin kesken?
Orpon hallituksen viimeinen budejtti on 12,4 miljardia alijäämäinen.
Orpon hallituksen viimeinen budjetti on peräti 12,4 miljardia euroa alijäämäinen. Budjetin loppusumma on 92,5 miljardia euroa.
Näiden numeroiden valoissa on valitettavaa todeta, että hallitus on epäonnistumassa kaikissa keskeisissä tavoitteissaan. Ja se on Suomen kannalta syvästi surullista.
Hallituksen tavoitteena oli, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) kääntyy laskuun ja Suomeen syntyy 100 000 uutta työpaikkaa.
Näin ei ole valitettavasti tapahtunut. Sekä valtionvelka että työttömyys jatkavat kasvuaan.
Kun taloustilanne on näin vakava, seuraavalla vaalikaudella on lähdettävä hakemaan yhteistyötä ja luottamusta. Edessä on tätäkin hallitusta vaikeampi urakka. EU:n alijäämämenettely edellyttää sekä menojen että tulojen läpikäymistä.
Esimerkiksi yhteisöveron lasku 20 prosentista 18 prosenttiin tässä taloustilanteessa on virhe, joka pitäisi perua. Uudistus vähentää valtion tuloja noin 850 miljoonalla eurolla.
On väistämätöntä, että seuraava hallitus pidättäytyy suurista veronkevennyksistä, tekee merkittäviä säästöjä ja painottaa myös tulojen lisäämistä.
Suomen kannalta on hyvin valitettavaa ettei velkalaivan suunta sitten suurista puheista huolimatta kuitenkaan muuttunut.
Ensi keväänä meillä on sitten taas kansalaisina uusi yritys asiaan vaikuttaa.