1.10.2024

Lautamiesjärjestelmästä

Toivon, että lautamiehistä ei lähdetä luopumaan kevyin perustein.

MTV uutisoi eilen hallituksen selvittävän lautamiesjärjestelmän lopettamista oikeudenkäynneissämme. Suhtaudun esitykseen kyllä nihkeästi.

Koko pohjoismainen oikeusjärjestelmä on aikanaan perustunut paikallisyhteisöjä edustavien lautamiesten varaan. Vuosisatojen myötä lautamiesten merkitys on tietysti pienentynyt ja ammattituomareiden kasvanut.

Silti se ei ole merkityksetön. Kokeneilla lautamiehillä voi olla arvoa tuomioistuimelle ja he edustavat oikeudenkäytössä "tavallista kansaa". Erityisesti lautamiehet voivat tuoda ”maalaisjärkeä" päätöksentekoon, kun tuomiota rangaistusasteikon sisällä punnitaan.

Uutisessa haastateltu oikeusministeriön vs. kansliapäällikkö paheksui, että poliitikot valitsevat lautamiehet ja se olisi jotenkin sopimatonta. Nimittäähän presidentti ja valtioneuvosto tuomaritkin. Eivät lautamiehet edusta poliittisia puolueita käräjäoikeudessa, vaan heillä on tiukasti määritelty tehtävänsä.

Toivon malttia ja harkintaa, kun vuosisatoja vanhoja järjestelmiä aletaan muutella. Toimivaa ei kannata rikkoa.