21.10.2024

Lapin liiton puheenjohtajuus päättyi

Sain toimia kolme vuotta Lapin liiton hallituksen puheenjohtajana. Toivon Lapin liiton edunvalvontatyölle menestystä jatkossakin.

Lapin liiton valtuusto hyväksyi tänään eronpyyntöni Lapin liiton hallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Pesti oli mielenkiintoinen ja sain hoitaa sitä kolmen vuoden ajan. Pidän tehtävää edelleen hyvin kiinnostavana ja tärkeänä, mutta EU-parlamentin aikatauluja ja Lapin liiton hallituksen kokouksia sekä niihin valmistautumista ei voinut enää oikein mielekkäästi yhdistää. Muut luottamustehtäväni Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustossa sekä Tornion kaupunginvaltuustossa hoidan kauden loppuun asti, kuten olen luvannut.

Uudeksi Lapin liiton hallituksen puheenjohtajaksi loppukauden ajaksi valittiin Olli Rainio. Kokouksessa valittiin myös maakuntajohtajan sijainen, eduskuntaan tilalleni nousseen Mika Riipin virkavapauden ajaksi. Tehtävään valittiin Hannu Takkula, jonka moni lappilainen varmasti muistaa entisenä kansanedustajana ja meppinä. Toivon onnea ja menestystä valituille.

Maakuntaliiton toiminnassa minulle keskeistä oli Lapin elinvoiman kasvattaminen. Siinä avainkysymys on se, että mahdollisimman moni lappilainen nuori voisi jäädä opiskelemaan kotimaakuntaansa ja myös työllistyisi ja perustaisi perheensä sinne. Ja toisaalta myös niin, että muualta Suomesta Lappiin voitaisiin tulla nykyistä enemmän opiskelemaan, asumaan ja tekemään työtä.

Muutama vuosi sitten sanoin Lapin liiton hallituksen puheenjohtajana eräässä haastattelussa, että vaikka elinkeinorakenne on Lapissa moninaistunut, niin edelleen parhaiten pärjäävät ne kunnat, joissa on sekä teollisuutta että matkailua. Vaikka niiden yhteensovittamisessa on joskus haasteita, niin tämä pätee edelleenkin. Ja hyvä infrastruktuuri palvelee molempia.

Lapin liiton tekemä edunvalvontatyö on tärkeää. Toivon sille menestystä ja parhaani mukaan koetan auttaa sitä nyt uusista tehtävistäni käsin.