19.5.2026
Laphan päätöksestä
Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen kumota aikaisemman päätöksensä Länskän sairaalaa koskien.
Vaihtoehdottomuuden hokeminen on järjen köyhyyttä. Jos on halua, on myös tie.
Lapin hyvinvointialue kohdisti jälleen säästönsä maakunnan toiseen väestökeskittymään Kemi-Tornioon.
Surullista, että lappilaisten sisäinen solidaarisuuden taso on tällaista - sitä ei juuri ole. Monet merilappilaiset ovat maakunnan sisäisissä väännöissä tukeneet eri alueiden tärkeinä pitämiä tavoitteita ja koettaneet etsiä kompromisseja palveluiden säilyttämiseksi. Tukea tulee vähemmän sitten näinpäin.
Mitäpä olisi Lappiin tai muille vähäväkisille alueille ikinä tullut, jos olisi aina menty ministeriöiden esitysten mukaan. Tuskin mitään. Kaikki on pitänyt aina erikseen taistella.
Näin helposti on maakunnan väki sitten itse luovuttamassa omia palveluitaan pois.
Toki puhun myös omasta puolestani, koska minua todella pelottaa, miten kahden tunnin matkan päästä haetaan kymmenien tuhansien ihmisten kiirellisiä ja erikoissairaanhoidon palveluita.
Meri-Lapissa on ollut eittämättä hyvät palvelut, nyt meillä on kyllä Suomen surkeimmat palvelut. Ja on matka toki pitkä muualtakin, mutta ei mistään tässä maassa tällaiselle väkimäärälle.
Se, mikä ei aikaisemmin sosiaali- ja terveysministeriön virkakunnalta onnistunut keskittämisessä, sen tekevät lappilaiset nyt valitettavasti itse.