Lähi-Idän tilanteesta

Suomen hallitus on kesähelteillä onnistunut kehittelemään itselleen jonkinlaisen hallituskriisin.

Vanhan sanonnan mukaan, jos jommankumman pitää olla rempallaan, olkoon se sisäpolitiikka. (Sekinhän on toki aikalailla rempallaan, jos mietitään, vaikka Suomen taloustilannetta.) Joka tapauksessa ulkopoliittinen sekaannus aikana, jolloin yksi puolue eli kokoomus vastaa koko ulko- ja turvallisuuspolitiikan värisuorasta poislukien ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus on kyllä hyvin huolestuttavaa.

Suomen ulkoministeri allekirjoitti vetoomuksen, jossa valtioita kehotetaan tunnustamaan Palestiinan valtio. Hallituspuolueet PS ja KD eivät ole vetoomusta hyväksyneet. Suomen linjasta on syntynyt epäselvyyttä. Nyt myös tasavallan presidentti on kertonut hyväksyvänsä hallituksen esityksen Palestiinan tunnustamisesta, vaikka on päivänselvää ettei tämä hallitus pysty sellaista antamaan.

Suomen kanta sinällään on toki olemassa, kahden valtion mallia tuetaan. Miten Suomi tätä kantaa sitten edistää, on päätettävä kulloistenkin olosuhteiden puitteissa.

Jokainen meistä varmasti toivoo verenvuodatuksen loppumista Israelin ja Palestiinan konfliktissa. Jokainen siviiliuhri on hirvittävä tragedia.

Perustellusti voi kuitenkin kysyä, onko juuri tässä tilanteessa, Hamasin lokakuussa 2023 aloittaman, yksityisten ihmisten koteihin ja nuorten festivaaleille tekemän raa'an hyökkäyksen johdosta syttyneen konfliktin ollessa yhä käynnissä, Palestiinan tunnustamisella aitoa hyötyä? Mitä konkreettista helpotusta Gazan alueen siviiliväestölle tällä tunnustamisella tällä hetkellä olisi? Sitäkin kysytään, voiko joku tulkita sen osoitukseksi siitä, että terrorismilla saa haluttuja poliittisia tuloksia?

Ymmärrän Palestiinan tunnustamiseen sisältyvän symbolisen merkityksen, mutta niin kauan kuin Gaza on terroristijärjestö Hamasin hallussa, tunnustamisen tosiasiallinen merkitys voi olla pienempi kuin asiaa koskevasta keskustelusta joskus voi ymmärtää.

Israelilla on oikeus olemassaoloon ja asukkaittensa puolustamiseen eikä se todennäköisesti saa pysyvää rauhaa aikaan sellaisen järjestön kanssa, joka vaatii Israelin tuhoamista.

Viime vuosikymmenien historia kertoo, että Lähi-Idän konfliktissa on ollut erilaisia vaiheita. Osa ehkä muistaa uutiskuvat syksyltä 1993, kun Jitzhak Rabin ja Jasser Arafat kättelivät toisiaan Valkoisen talon pihamaalla, symbolina toistensa tunnustamisesta. Siitä kädenpuristuksesta ollaan nyt kaukana.