19.9.2016

Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni: Väkivaltaisia ääriliikkeitä torjuttava pohjoismaisesti

Kannanotto 19.9.2016

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni nostaa esiin pohjoismaisen yhteistyön tärkeyden ääriliikkeiden toimintaan puuttumisessa. Viime päivinä järkytystä herättäneen väkivaltaisen Suomen Vastarintaliikkeen SVL:n toiminta on osa Ruotsista johdettua Pohjoismaista Vastarintaliikettä.

- Pohjoismainen Vastarintaliike on vahvin Ruotsissa.  Siellä liikkeen jäseniä on syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Järjestön tavoitteena on perustaa kaikki Pohjoismaat ja jopa Baltian maat kattava kansallissosialistinen valtio. On selvää, että tällaisen järjestön toimintaan on puututtava myös yhteispohjoismaisesti. On varmistettava, että maiden suojelupoliisien yhteistyö sujuu ja siihen on riittävät valtuudet, Kulmuni sanoo.

- Väkivaltainen toiminta on ehdottoman tuomittavaa ja lainvastaista. Ongelmallista on, jos järjestön tavoitteisiin liittyy väkivaltaa tai sen ihannointia. Keinot puuttumiseen on oltava, joten on välttämätöntä, että äärijärjestöjen toiminnan laillisuus ja niihin kuuluminen arvioidaan, Kulmuni toteaa.

Kulmuni kysyy Pohjoismaiden ministerineuvostolta, miten Pohjoismaat ovat puuttuneet ja aikovat puuttua väkivaltaisiin äärijärjestöihin, ja onko tarkoitus esittää väkivaltaa käyttävien järjestöjen tai niihin kuulumisen kriminalisointia.

 

Lisätietoja:

Kari Kulmuni, p. 044 255 903

kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja

Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen