Keskustan lähimalli on tie ihmisläheiseen hallintoon

Keskustan lähimalli on tie ihmisläheiseen hallintoon.

Tänään julkistettu Keskustan esitys valtionhallinnon yksinkertaistamiseksi ja vallan hajauttamiseksi on erittäin kannatettava. Siinä mennään desentralismin ytimeen ja tavoitellaan säästöjen lisäksi koko maan voimavarojen tehokkaampaa käyttöönottoa.

Joka viitsii tutustua esitykseen, näkee, ettei kyse ole uusien himmelien rakentamisesta, vaan entisten karsimisesta oikein kunnon vesurilla. Paisunut keskushallinto karsittaisiin ja päällekkäisyydet poistettaisiin. Säästöjäkin tulisi. Kesken jäänyt aluehallintouudistus vietäisiin loppuun, ei "valtiollistettuina sairaanhoitopiireinä", vaan aitona maakuntien itsehallintona. Päätöksenteko vietäisiin lähelle ihmistä Helsingissä olevan valtion keskushallinnon sijaan.

Koen, että monella on tänä aikana myös kova tarve aidosti toimiviin lähiyhteisöihin. Keskustan lähimallilla päätöksenteon ja kotiseudun kehittämisen perusta rakentuisikin alueiden omista vahvuuksista ja lähtökohdista. Olisi tärkeää, että päätöksentekijät ja viranhaltijat aidosti tuntisivat alueen ja ne ihmiset, joihin päätökset kohdistuvat. Nyt en usko, että aina voimme sanoa niin olevan.

Esitys voi olla helppo kuitata kepulaisten aluepolitiikkana, mutta toivoisin myös muiden puolueiden aivan vilpittömin mielin tutustuvan asiaan. Eikö sentään yli kaikkien puoluerajojen pitäisi ottaa tavoitteeksi keskeyttää tämä jatkuva keskittymisen ja kurjistumisen tie? Eikö monessa maassa aito koko maan kehittäminen ja voimavarojen rakentaminen ole muidenkin kuin yhden puoleen asia? Ja kyllä - Keskustaa voi syyttää perustellusti, ettemme ole tehneet tarpeeksi - mutta ovatko muut tehneet senkään vertaa?

Ihan oikeasti voi kysyä: Onko Suomi todella pakko rakentaa uusiksi? Onko oikein, että toisaalla vuokrat hipovat pilviä ja toisaalla isot omakotitalotkin ovat lähestulkoon arvottomia?

Pelkään, että esitykset, mitä keskushallinnosta tai eräiden puolueiden parista tulee meidän kunta- ja aluerakenteeseemme ovat suurkuntien muodostaminen tai sitten sellainen kuntarakenne, jossa jätetään "vaakunakuntia" ilman muuta toimivaltaa kuin oikeus antaa liki merkityksettömiä lausuntoja. Palvelujen tarvetta eivät kuntien pakkoliitokset kuitenkaan poista sen enempää kuin maantieteellisiä tai väestötieteellisiä tosiasioita. Kunta kun ei ole sitä paitsi vain palvelujen tuottamista varten, vaan sen tehtävä on edistää alueensa ihmisten osallisuutta ja alueen elinvoimaisuutta.

Rakenteita ei kannata uudistaa uudistamisen iloksi, mutta ihmisten parhaaksi se askel kannattaisi ottaa.