Keskustalaista rohkeutta karttaharjoituksiin

Keskusta on profiloitunut oppositiossa toistaiseksi yhdessä asiassa. Se vastustaa hallituksen katastrofaalista kuntauudistusta hamaan loppuun.

Kuntarakenneuudistus ei ole sinipunan keksintö, vaan sen lähtölaukaus ammuttiin jo vuonna 2005 Keskustan ollessa pääministeripuolue. Keskusta tunnusti tuolloin huolen alueiden eriarvoistumisesta ja niin kutsuttuun Paras-lakiin kirjattiin toimestamme keinot elinvoimaisen, toimintakykyisen ja eheän kuntarakenteen saavuttamiseksi: ”Kuntarakennetta vahvistetaan yhdistämällä kuntia ja liittämällä osia kunnista toisiin kuntiin. Kuntajaon muutokset toteutetaan ja niiden tekemistä tuetaan siten kuin kuntajakolaissa säädetään. Palvelurakenteita vahvistetaan kokoamalla kuntaa laajempaa väestöpohjaa edellyttäviä palveluja ja lisäämällä kuntien yhteistoimintaa.”

Keskustalla oli kaksi hallituskautta aikaa vastata haasteisiin mieleisellään tavalla. Loimme Paras-hankkeen, joka toimi osassa maata, mutta aiheutti myös ongelmia. Se lisäsi byrokratiaa, siirsi valtaa luottamushenkilöiltä viranhaltijoille ja vähensi kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia. Paras-hanke yritti olla kannustava ja tarjota kunnille porkkanoita kepin sijasta. Nykyhallituksen kaavailut perustuvat ylhäältä saneluun ja pakkoon.

Keskustalla on oltava oma vaihtoehto sinipunan rakenteille, jota ajetaan kaikin käytössä olevin keinoin. Jos Keskustalla olisi kirkas näkemys, miten kuntarakennetta uudistetaan ja huolehditaan palvelujen saatavuudesta, antaisi se myös puolueen kuntapäättäjille vahvan selkänojan toimissaan. 

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen tarjosi oppositiolle yhteistyötä kuntakysymyksessä. Tämä tyrmättiin välittömästi puheenjohtaja Mari Kiviniemen toimesta. Välikysymysäänestyksessä oppositio kuitenkin yleensä häviää. Olisiko sittenkin ollut fiksuutta yrittää vaikuttaa hallituksen linjauksiin?

Keskustanuoret esittivät liittokokouksessaan kuntarakenneuudistuksen vaihtoehdoksi vahvaa maakuntahallintoa ja lähidemokratiaa turvaamaan kuntien aseman. Tässä mallissa kunnat olisivat pääasiassa nykyisten kuntien kokoisia. Lähikuntien tehtäväksi jäisivät tietyt kevyesti hoidettavat palvelut kuten päivähoito, kirjastot ja vapaa-ajan palvelut.

Lähikunnissa hallinto perustuisi kunnallisneuvostoon, kun taas paikallishallinnon yksikkö olisi maakunta. Maakunta olisi järjestämisvastuussa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä toisen asteen koulutuksesta. Jo nykyisin ammatillinen toisen asteen koulutus toteutetaan usein maakunnallisesti ja eri puolella maata on hyviä kokemuksia maakunnallisista sosiaali- ja terveyspiireistä.

Varat toimintaan maakunnat saisivat valtionosuuksista ja maakuntaverosta, joka kerättäisiin kunnallisveroista. Ylintä valtaa maakunnissa käyttäisi vaaleilla valittava maakuntavaltuusto.

Keskustan on sisäisesti käytävä rohkea ja räväkkä keskustelu vaihtoehdostamme. Pelkkä EI, ei riitä. On oltava kunnianhimoisempi ja tuotava kansalaisten tietoon visio 2020-luvun Suomesta, jota Keskusta haluaa rakentaa.

Katja Asikainen

Pohjois-Karjalan Keskustanuoret, puheenjohtaja

Katri Kulmuni

Lappi, varakansanedustaja