17.11.2016

Katri Kulmuni: Lappiin biojalostamo sekä Kemijärvelle että Kemiin – metsät vajaakäytöllä

Kannanotto 17.11.2016

Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) iloitsee Kemijärven biojalostamohanketta koskevista uutisista. Vaikka kyse on vasta suunnittelua ja rakentamista koskevista esisopimuksista, on Kulmunin mielestä hyvä, että julkisuuteen tuotiin viimein mahdollisen sijoittajan nimi.

- Itälappilaiset joutuivat viime vuosikymmenellä Kemijärven sellutehtaan alasajon aikana kohtuuttoman paikan eteen. On työvoitto, että hanke ottaa kunnon askeleen eteenpäin, Kulmuni muistuttaa.

Lappiin suunnitellaan nyt kahta suurta biotalousinvestointia: kehitysyhtiö Boreal Biorefin Kemijärven biojalostamoa ja kiinalaisen Kaidin Kemiin suunnittelemaa biopolttoainelaitosta. Kiinalaisen Kaidin miljardi-investoinnista Kemiin odotetaan lopullista päätöstä aivan lähitulevaisuudessa.

Kulmuni pitää hankkeita esimerkkeinä Lapin hyvistä mahdollisuuksista biotaloudessa. Kumpaakin hanketta on tuettava kaikin mahdollisin keinoin.

- Lapin suunta määrittyy uusien työpaikkojen kautta. Meillä on Lapissa erittäin hyvät näkymät biotaloudessa. Puuta ja osaamista riittää. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hakkuiden lisäysmahdollisuudet ovat suurimmat juuri Pohjois-Suomessa. Lapin metsät ovat olleet vajaakäytöllä. Suurimmasta kestävästä hakkuumäärästä jää vuosittain miljoonia kuutioita hyödyntämättä.

Kemin ja Kemijärven biojalostamot käyttäisivät pääasiassa erilaista puuta: Kemissä lähinnä energiankäyttöön soveltuvaa sahanpurua, kuorta, hakkuutähteitä ja energiapuuta, Kemijärvellä taas kuitupuuta, kansanedustaja Kulmuni sanoo.

Hankkeiden aluetaloudelliset vaikutukset olisivat valtavat. Boreal Biorefin arvioiden mukaan Kemijärven tehdas tarjoaisi suoraan 185 työpaikkaa ja kokonaisvaikutus olisi noin 1 000 henkilöä, rakentamisaikana sitäkin enemmän. Kemin tehdas taas työllistäisi Kaidin arvion mukaan vakituisesti noin 150 henkilöä ja rakennusvaiheessa arviolta jopa 4 000 työntekijää.

 

Lisätietoja: Katri Kulmuni, 044 255 903