11.8.2019
Katri haluaa koko kentän mukaan ohjelmatyöhön
Puheenjohtajaehdokas Kulmuni haluaa uudistaa puolueen työtapoja. Hän pitää Keskustan menestyksen kannalta keskeisenä ohjelmatyön merkitystä.
– Tarvitsemme vastauksia ja linjauksia aikamme ilmiöihin. Haluan koota ne laajassa yhteystyössä jäsenten kanssa, Kulmuni sanoo ja nostaa kaksi esimerkkiä.
Ensinnäkin tarvitsemme ohjelman tasapainoisen Suomen kehittämiselle, joka huomioi niin kaupungeissa tapahtuvan eriarvoistumisen kuin alueelliset kysymykset.
Toiseksi tarvitsemme ympäristöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan Suomen taloutta ja luontoa turvaavat keinot. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse ennen kaikkea oikeiden ja vaikuttavien keinojen esittämisestä, ei siitä onko muutos tulossa vai ei.

Katri haluaa koko kentän mukaan ohjelmatyöhön
Puheenjohtajaehdokas Kulmuni haluaa uudistaa puolueen työtapoja. Hän pitää Keskustan menestyksen kannalta keskeisenä ohjelmatyön merkitystä.
– Tarvitsemme vastauksia ja linjauksia aikamme ilmiöihin. Haluan koota ne laajassa yhteystyössä jäsenten kanssa, Kulmuni sanoo ja nostaa kaksi esimerkkiä.
Ensinnäkin tarvitsemme ohjelman tasapainoisen Suomen kehittämiselle, joka huomioi niin kaupungeissa tapahtuvan eriarvoistumisen kuin alueelliset kysymykset. Työryhmän tärkein tehtävä olisi esittää näkemys siitä, millaista aluekehitystä haluamme edistää. Haaste on paitsi julkisten palveluiden kanssa kipuileville kaupungeille myös väestöään menettäville seuduille.
– Uskon, että Keskusta on puolue, joka pystyy kertomaan mahdollisimman monen suomalaisen tavoitteleman tahtotilan maamme kehitykselle. Koulut, terveyspalvelut, tiet ja yrittämisen eli eteenpäin menemisen edellytykset tulee turvata kaikkialla tässä maassa kaupungin sykkeessä ja maaseudun rauhassa, Kulmuni kertoo.
Toiseksi tarvitsemme ympäristöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan Suomen taloutta ja luontoa turvaavat keinot. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse ennen kaikkea oikeiden ja vaikuttavien keinojen esittämisestä, ei siitä onko muutos tulossa vai ei. Työryhmän tärkein tehtävä olisi laatia kokonaisvaltainen, suomalaista elämäntavasta lähtevä ja Suomen taloutta turvaavaa ohjelmaa.
– Nyt keskustelemme siitä, että kuinka paljon meidän tulisi Suomen taloutta ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla rasittaa. Tämän sijaan on kysyttävä, että mitkä ovat ne keinot, jotka heikentämisen sijaan vahvistavat Suomen taloutta, Kulmuni sanoo.
Kaikkiin ryhmiin järjestettäisiin avoin haku. Lisäksi paras asiantuntemus tulee saada ryhmien käyttöön. Kaikki kiinnostuneet voivat osallistua netin kautta tehtävien kyselyiden kautta myös työhön. Suomenmaan, Maaseudun Sivistysliiton ja Ajatuspaja E2 toivotaan taustoittavan työryhmien käsittelemiä asioita julkisuuden kautta.
– Aion toteuttaa kenttää osallistavia kyselyitä jo omassa kampanjassani. Tulen tekemään kolme eri kyselyä kampanjateemoistani, puheenjohtajaehdokas sanoo.
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää