Kansanvaltaa ei pidä rapauttaa säästöjenkään nojalla

Keskustelu kunnista on jälleen kuumentunut. Kuntaliiton toimitusjohtajan Minna Karhusen (kok.) taannoinen näkemys sekä tänään kansliapäälliköiden esiintuoma kanta kuntien vähentämisestä pohjustaa tulevaa hallituskautta, jonka aikana Suomi joutuu tekemään jälleen merkittäviä sopeutustoimia. Varmasti on niin, että kaikki ideat on tuotava keskusteluun, mutta on kuitenkin luojan kiitos päätöksentekijöistä kiinni, minkälaista Suomea rakennamme.

Itse ajattelen, että ihminen tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa lähiyhteisöjään. Syntyvyys laskee, mutta palveluntarve kasvaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus tehtiin juuri sillä ajatuksella, että suurin taloudellinen riski jaettaisiin suuremmille hartioille. Näin yhdenkään kunnan talouden ei tarvitse kaatua asukkaansa tärkeiden leikkausten tai hoitojen vuoksi.

Kunnat keskittyvät alueensa infraan, elinvoimaan, hyvinvoinnin ylläpitämiseen sekä tietysti sivistykseen. Nämä tarpeet eivät katoa mihinkään, vaikka Suomessa olisi vain yksi kunta. Tietenkin jos edellä mainituista asioista ei ole kaikkialla maassa tarkoitus huolehtia, on asia eri ja se kannattaisi sitten sanoa ääneen.

Ei kuntia tarvitse hallintorakenteen vuoksi puolustaa, vaan sen vuoksi, mitä demokraattinen lähiyhteisö ihmiselle edustaa. Pienikin kunta rakentaa omaa lähiyhteisöä, jossa käydä päiväkodit, koulut, yrittää ja tehdä työtä. Suomen suurinkin kaupunki on eurooppalaisittain aika pieni.

Kuntien tehtäviä voi luonnollisesti arvioida uudelleen. Kunnat voivat myös halutessaan tehdä liitoksia, kuten on tapahtunutkin. Pakolla ei synny kuitenkaan hyvää. Aikanaan kun nykyinen komissaarimme Henna Virkkunen, johti epäonnistunutta kunta-uudistusta todettiin, että sadan pienimmän kunnan hallinnon menot vastaavat 3% kuntien menoista. Sillä ei vielä velkalaivaa käännettä. Sen sijaan kuntien pakonomaisella lahtaamisella aiheutettaisiin paljon suurempia yhteiskunnallisia ongelmia.